Yksikin on liikaa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
10.12.2018 Samuel Sylf

Ongelman edessä jokainen tekee valinnan; siedättääkö, vähätteleekö, siis tekeekö ongelmasta todennäköisesti suuremman. Vaikeampi valinta voi olla ratkaisu, joka vie enemmän energiaa ja aikaa, ja niin ihmiset lykkäävät ongelmiaan tuonnemmaksi.

Lähtiessäni miestenpäivä-tilaisuudesta (29.11.), mielessä oli nuorten keskuudessa esiintyviä ongelmia: uhoa, välituntitappeluita, toisten pönkittämistä, huumausaineita. Onneksi kotimatkalle liittyi sattumoisin yksi paneelissa ollut poika seuraksi. Hän oli juuri kertonut rohkeasti kokemuksistaan ja näkemistään ongelmista. Hän oli koittanut puuttua ja pysäyttää tappelua, mutta koki joutuvansa itse uhriksi puuttumalla. Tai vielä pahempaa: pitkäaikaiseksi silmätikuksi.

Kotimatkalla virisi syvällinen pohdinta ratkaisun löytämiseksi. Nuoret eivät halua kannella kavereistaan, koska kaverit ottavat selvää, kuka kanteli. Ja siitäkös alkaa lynkkausmieliala, joka voi olla uhaksi koko koulunkäynnille, kavereille ja kouluviihtyvyydelle. Siis näin vakavia asioita voi olla taustalla, kun puhutaan nuorten syrjäytymisestä. Eräs yläkoululainen ei uskalla tulla kuulemma kouluun ilman kättä pitempää – siltä varalta jos joutuu taas seinää vasten. Yksikin on liikaa.

Tappelutilanteessa opettajat olivat kieltäytyneet kutsumasta virkavaltaa paikalle, ja suhtautuneet siihen olankohautuksella tyyliin: “Jokainen kutsukoon itse poliisin, jos näkee sen tarpeelliseksi.” Rehtoria ei kuulemma kiinnostanut. Välinpitämättömyys saisi varmasti jokaisen pompahtamaan paikoiltaan, kuten se oli liikuttanut paneelin keskustelijatkin. Ongelman edessä…

Luottamushenkilöt tuumasivat, että toisia kunnioittava kasvatus lähtee kotoa. Riitapaikalla on kerättävä todistusaineistoa ja jokainen voi tehdä rikosilmoituksen. Kuitenkin me voimme olla yhtä mieltä siitä, että kouluhenkilökunnan ja rehtorin tehtävänä on luoda turvallinen kouluympäristö, toimittava suoraselkäisesti ja puututtava vakavasti ikäviin tapauksiin.

Entä nuorisotilat, nuoriso-ohjaajat, etsivä- ja löytävänuorisopalvelu, tuki- ja kotijoukot? Nuoret tarvitsevat aktivoivia tekijöitä ja tekemistä. Etsin keskustellen pistettä, mihin auktoriteettiin nuoret luottaisivat kunnioituksella, kuten nuoruuden ystäväänsä. Kaikilla ei ole yhteyttä edes vanhempiinsa.

Kotimatkan aikana pohdittu ratkaisu oli tämän suuntainen: Nuorilla olisi hyvä olla tiedossa puhelinnumero, johon voi soittaa koska tahansa, ja sieltä tulisi apua paikalle, ilman että soittajalle koituu ongelmia. Paikalle ei välttämättä haluttaisi virkavaltaa vaan keskusteleva ja riitoja sovitteleva ja yleisesti nuoria auttava voima. Tilanteessa pitäisi olla vanhempi, tuumasin. Voidaanko me ja nuoret ja aikuiset terästäytyä olemaan vanhempia toisillemme?

Näillä mietteillä toivotan rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta 2019.

Samuel Sylf