SuomiHealth – terveysturismin ovien avaaja

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
11.10.2017 klo 15.13

On ennustettu jo pitkään, että Suomeen suuntautuva terveysturismi kasvaa. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole työntänyt käsiään saveen ja ryhtynyt hyödyntämään kasvavaa turismin muotoa. 

Ei ennen Otaniemen Startup Saunalla pidettyä Aaltoes Team Up -tapahtumaa, jossa otettiin ensimmäinen askel SuomiHealth-nimisen yrityksen perustamisessa.

”Lähdimme kehittelemään ideaa Team Upissa ja huomasimme hyvin pian, että tässä on oiva markkinarako. Kaikki muutkin ovat olleet yhtä innoissaan kuin me itse, sillä tällaista tekijää on odotettu kauan. Teemme yhteiskunnallisesti hyvää, joten eteneminen on ollut helppoa”, SuomiHealthin toimitusjohtaja Suvi Sillanpää kertaa alkumatkan vaiheita.

Tiimi on mukana Kiuas Incubator -ohjelmassa, joka antoi sopivaa tukea yrityksen alkutaipaleelle.

”Meitä innosti erityisesti ohjelman tarjoama yhdessä tekemisen into, tarjolla oleva mentoriverkosto, PR-mahdollisuudet ja rahallinen avustus. Alkuvaiheen jälkeen aikataulumme muuttui niin kiireiseksi, ettemme ehtineet osallistumaan läheskään kaikkiin tapahtumiin. Siitä huolimatta konsepti on ollut loistava. Näen, että ohjelma on erittäin tarpeellinen tiimeille, joilla ei vielä ole niin paljon kokemusta tai kontakteja kuin mitä meillä oli alkuvaiheessa.”

SuomiHealthin tiimiin kuuluu tällä hetkellä neljä jäsentä, jotka yhdessä muodostavat sopivan sekoituksen terveydenhuoltoalan osaamista, Kiinan markkinan tuntemusta ja ohjelmistokehittämistä.

Kaikenkattavaa hyvinvointia  

SuomiHealth houkuttelee nimenomaan kiinalaisia terveysturisteja Suomeen, sillä kiinalaiset käyttävät eniten rahaa maailmassa turismiin. Lisäksi kiinalaiset ovat hyvin terveys- ja laatutietoisia, mihin Suomen korkealaatuinen terveydenhuolto sopii erinomaisesti.

”Kiinan terveysturismi kasvaa valtavasti. Maailmanlaajuisesti terveysturismiin käytetään yli 100 miljardia, mistä Kiinan osuus on 10 miljardia ja määrä on kovassa kasvussa”, kertoo SuomiHealthin operatiivinen johtaja Norma Välimaa.

SuomiHealth tarjoaa kiinalaisille terveysturisteille täydellisen paketin terveyspalveluineen, majoituksineen, tulkkipalveluineen ja kuljetuksineen. Yhteistyötä tehdään myös elämyspalveluiden kanssa, millä huomioidaan mahdollinen mukana matkustava perhe.

”Asiakkaan ei tarvitse huolehtia matkan aikana mistään, vaan hänen mukanaan kulkee englantia, suomea ja kiinaa puhuva care manager kehittämämme digitaalisen alustan lisäksi. Ensimmäiset asiakkaat on tarkoitus saada Suomeen loppuvuodesta 2017. Kiinassa ollaan otettu ideamme erittäin positiivisesti vastaan. Olemme saamassa terveysturismiin erikoistuneita matkatoimistoja, vakuutusyhtiöitä, yksityisiä sairaaloita ja lääkärifoorumeita mukaan”, Sillanpää toteaa.

Lue lisää SuomiHealthin tarinasta.

---

Espoo on elämysten ja innovaatioiden puutarha – Espoo Innovation Garden. Rakennamme kasvualustaa uusien työpaikkojen synnylle ja hyvän elinympäristön vahvistumiselle yritysten, yhteisöjen ja asukkaiden yhteistyönä. Kaupunki itse toimii yhtenä puutarhurina muiden joukossa – saattaen tekijöitä yhteen ja luoden mahdollisuuksia kasvuun ja innovointiin.