Jousenkaaren koulun hankesuunnitelma hyväksyttiin tila- ja asuntojaostossa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
8.4.2019 klo 11.24

Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto hyväksyi omalta osaltaan Jousenkaaren koulun uudisrakennuksen hankesuunnitelman. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

Tarkoituksena on, että Jousenkaaren vuonna 1960 valmistunut kaksikerroksinen alakoulu korvataan uudisrakennuksella, joka sijoitetaan nykyisen koulun urheilukentän kohdalle. Rakennusta varten joudutaan hakemaan poikkeama rakennusalasta ja kerrosalan ylityksestä.

Koulussa on todettu pitkälle edennyt kosteusvaurio, josta on aiheutunut sisäilmaongelmia. Tästä syystä Jousenkaaren koulun oppilaat ovat olleet vuodesta 2016 alkaen väistötiloissa Espoonlahdessa, osoitteessa Rehtorintie 11.
Jousenkaaren koulu toimii kesään 2019 saakka Rehtorintien väistötiloissa ja sen jälkeen Uusikumpuun keväällä 2019 valmistuvassa väistötilakäyttöön tarkoitetussa kiinteistössä uuden koulun valmistumiseen asti. Valtuusto on asettanut tavoitteeksi, että uusi koulurakennus valmistuu vuonna 2021.

Vuosien 2018 - 2027 Investointiohjelmassa hankkeelle on varattu 19,7 milj. euroa. Hankkeen toteuttaa Espoon kaupungin Tilapalvelut, joka on rakennuksen omistaja ja joka vuokraa tilat opetustoimen käyttöön. Vuokrattavan tilan laskennallinen huoneistoala on 5 223 htm². Arvioitu toimitilavuokra 26,97 euroa/htm², 140 882,59 euroa/kk, 1 690 591,08 euroa/vuosi (vuokra on laskettu tavoitehinnalle).

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on hyväksynyt Jousenkaaren koulun tarveselvityksen kokouksessaan 19.9.2018.

Hankesuunnitelma esityslistan liitteenä

--

Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto hyväksyi Espoonlahden urheilupuiston tekojään huoltorakennuksen hankesuunnitelman. Tavoitteellinen ajankohta huoltorakennuksen valmistumiselle on 5/2020.

Huoltorakennuksessa on neljä pukuhuonetta, varastotilaa sekä toimisto-kioskitila. Hankkeeseen kuuluu kentän jäädytyksen vaatima jäänhoitokoneiden halli ja koneiden vaatima huoltopiha. Kohde on yhteishanke tekojään ja pesäpallokentän käyttöön ja rakentaminen ja aikataulu huomioidaan yhdessä Kaupunkitekniikan keskuksen kanssa.
Tavoitehinta uudisrakennukselle ja peruskorjaukselle on 1,0 milj. euroa. Uuden kokonaisuuden toimitilavuokra on arviolta 85 600 euroa vuodessa ja toimintakulut n. 80 000 euroa vuodessa.

Liikunta- ja nuorisolautakunta on antanut lausuntonsa huoltorakennuksen hankesuunnitelmasta 7.2.2019.

--

Jaosto kuuli Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtajan selostukset ajankohtaisista asioista:

Maija Lehtinen: Ajankohtaista sisäilma-asioista 8.4.2019 (pdf, 3077 Kt)

Asunto-ohjelman 2018 - 2021 toimenpiteiden toteutumisen seuranta jätettiin pöydälle.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat