Asiakaskysely: Palvelutori sopii kauppakeskukseen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
17.6.2019 klo 13.06

Julkiset palvelut saman katon alle kokoava Palvelutori sopii hyvin kauppakeskukseen, kokee 94 prosenttia Ison Omenan palvelutorin asiakaskyselyyn vastanneista. Myös tyytyväisyys palvelun laatuun on säilynyt korkeana.

”Tulokset ovat ilahduttavia. Tavoitteenamme on helpottaa asiakkaiden arkiasiointia muun muassa tuomalla palvelut helposti saavutettaviksi, ja näyttää, että siinä olemme jälleen onnistuneet”, toteaa palvelutorikoordinaattori Suvi Jäntti.

Kohta kolme vuotta toiminut Ison Omenan palvelutori on saanut pääasiassa kiitosta koko toimintansa ajan. Kritiikkiä on tullut lähinnä vaikeasta löydettävyydestä ja opasteiden puutteista.

”Nyt 93 prosenttia asiakaskyselyymme vastanneista kertoo, että löytää Palvelutorille ilman opasteita tai kokee, että niitä on riittävästi. Varmasti aika on tässä auttanut, mutta olemme myös lisänneet ja selkeyttäneet opasteita yhdessä kauppakeskuksen kanssa”, Jäntti kertoo.

Käyntimäärä kasvaa, palvelun laatu säilyy

Palvelutorin kävijämäärä on kasvanut jatkuvasti. Vuonna 2018 siellä kirjattiin lähes 1,5 miljoonaa asiakaskäyntiä.

Asiakasmäärän kasvusta huolimatta Palvelutorin palvelut halutaan pitää laadukkaina. Kyselyn tulosten mukaan tässä on onnistuttu, sillä 71 prosenttia kokee jonotusajat palveluihin kohtuullisina ja 83 prosenttia pitää palvelua ystävällisenä. 67 prosenttia ei ole kokenut Palvelutorilla asioidessaan mitään häiriöitä, ja lähes kaikki koetut häiriöt liittyvät meluun.

Palvelutorin asiakaskysely toteutettiin maalis–huhtikuussa. Siihen pystyi vastaamaan paikan päällä Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijan haastattelussa ja itsenäisesti verkkolinkin kautta. Kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa antaneiden kesken arvottiin uimahalli- ja museolippuja. Palkinnot on toimitettu voittajille.

Ison Omenan palvelutori toteuttaa asiakastyytyväisyyskyselyn kaksi kertaa vuodessa. Seuraava kysely toteutetaan loppuvuodesta 2019. Palvelutori toivoo palautetta myös kyselyiden väliajalla – sitä voi jättää Espoon kaupungin palautepalvelussa tai paikan päällä Palvelutorilla, infon vierestä löytyvään palautelaatikkoon.

Lisätietoja

asiointipalvelupäällikkö Juha-Pekka Strömberg, Espoon kaupunki
juha-pekka.stromberg@espoo.fi, puh. 043 826 8538