Espoo on edelleen Euroopan kestävin kaupunki

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
6.4.2017 klo 14.29

Espoo osoittautui viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa Euroopan taloudellisesti, sosiokulttuurisesti ja ekologisesti kestävimmäksi kaupungiksi. Tuoreen seurantatutkimuksen mukaan Espoo on säilyttänyt asemansa Euroopan kestävimpänä kaupunkina.

Hollantilaisen Tilburgin yliopiston yhteydessä toimivan Telos-tutkimusinstituutin tutkimuksessa vuonna 2016 oli mukana yli 140 eurooppalaista kaupunkia, joiden kestävyyttä mitattiin sosiokulttuurisilla ja ekologisilla kestävän kehityksen mittareilla. Tutkimus oli EU-puheenjohtajamaan Hollannin teettämä.

Tuoreen seurantatutkimuksen mukaan Espoo on säilyttänyt ykköstilansa Euroopan kestävimpänä kaupunkina. Espoon vahvuuksiksi tutkimuksessa nousivat edelleen erityisesti osaaminen, turvallisuus ja luonto. Espoon jälkeen seuraaviksi sijoittuivat Helsinki, Tukholma, Linköping ja Innsbruck. Telos-tutkimusinstituutti toteutti seurantatutkimuksen Espoon toimeksiannosta ja siinä oli mukana oli 15 kaupunkia: viime vuoden kymmenen parasta sekä seuraavasta kymmenestä kaupungista viisi parhaiten Espoon kanssa vertailtavissa olevaa kasvukaupunkia.

”Viime vuoden menestys innoitti meitä asettamaan tavoitteet aiempaa korkeammalle. Haluamme säilyttää asemamme Euroopan kestävimpänä kaupunkina myös tulevina vuosina”, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toteaa.
”Helsingin nousu kakkostilalle kertoo pääkaupunkiseudun vahvuudesta. Meillä on potentiaalia kehittyä maailman kestävimmäksi kaupunkiseuduksi, joka on myös loistava kehitysalusta Smart & Clean -ratkaisuille.

Ilmasto-ohjelma ohjaa vihreän Espoon kehitystä

Espoo on tutkimuksessa luokiteltu vihreäksi kaupungiksi.
”Omassa kokoluokassaan Espoo poikkeuksellisen vihreä. Kaupungissa korostuu runsas lähiluonto. Muita selittäviä tekijöitä ovat esimerkiksi Nuuksion erämaa, keskuspuisto ja merellisyys”, kaupunginjohtaja Mäkelä sanoo.

Kasvavan Espoon kestävyyttä parantaa raiteisiin tukeutuva viiden kaupunkikeskuksen verkostomainen rakenne. Viime elokuussa kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungille ilmasto-ohjelman, jonka mukaan päästövähennyksiä on nopeimmin saavutettavissa liikenteessä, erityisesti joukkoliikenteen ja pyöräilyn palvelutason parantamisessa, lähiöiden korjausrakentamisen edistämisessä sekä uusiutuviin energialähteisiin perustuvan paikallisen energiantuotannon lisäämisessä.

Ohjelman hyväksymisen myötä Espoon kaupunki sitoutuu pääkaupunkiseudun yhteisen ilmastostrategian tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä sekä asettaa välitavoitteeksi 60 %:n asukaskohtaisen päästövähennyksen vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Kestävä kasvu on Espoolle elintärkeä

Ekologisten mittarien lisäksi seurantatutkimuksessa tarkasteltiin myös sosiokulttuurista sekä taloudellista kestävyyttä. Sosiokulttuurisesti tarkasteltuna espoolaisten koulutus- ja tulotaso sekä terveydentila ovat Espoossa eurooppalaista kärkeä. Väestö kasvaa ja kaupunki koetaan turvalliseksi.

Vuoden 2017 seurantatutkimuksessa Espoo arvosanat olivat kuitenkin hieman laskeneet taloudellisen ja sosiokulttuurisen kestävyyden osalta.
”Tässä heijastunee erityisesti työllisyystilanne. Mutta onneksi pitkäaikaistyöttömien määrä Espoossa kääntyi viime joulukuussa laskuun neljä ja puoli vuotta jatkuneen nousun jälkeen”, toteaa elinkeinopäällikkö Harri Paananen.
”Toki myös yleinen turvallisuustilanne Euroopassa vaikuttaa täällä Espoossakin.

Kestävä kasvu on haaste, johon Espoo suhtautuu vakavasti. Kaupunki on panostanut esimerkiksi älykkäisiin ja puhtaisiin ratkaisuihin ja kokeiluihin, kuten MaaS, School-as-a-Service ja Ison Omenan palvelutori. Myös yrittäjyyskasvatukseen, kiertotalouteen ja osallisuuteen liittyen on tehty paljon työtä.

Espoo kehittyy kaikilla kestävyyden alueilla

Päättyvällä valtuustokaudella Espoossa on kokeiltu uudenlaista tapaa kehittää toimintaa. Poikkihallinnollisissa kehitysohjelmissa poliitikot ja viranhaltijat etsivät yhdessä ja yli toimialarajojen ratkaisuja valtuustokauden tärkeimpiin haasteisiin. Kehitysohjelmat olivat: Elinvoimaa ikääntyville, Kestävä kehitys, Kilpailukyky, innovatiivisuus ja yrittäjyys, Nuorten elinvoimaisuus ja Osallistuva Espoo.

”Näiden kehitysohjelmien tulokset tuottavat nimenomaan ekologisesti, sosiokulttuurisesti ja taloudellisesti kestävämpää Espoota”, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoo. Ohjelmissa kokeiltiin innovatiivisia, jopa yllättäviä ratkaisuja sekä tuotiin uudenlaista otetta kehittämiseen. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mielestä yhteistyöllä ja kokeiluilla on saatu paljon aikaan:

”Kehitysohjelmien menestymisen avaimet voidaan kiteyttää kahteen asiaan: yhdessä tekemiseen ja yli rajojen menemiseen. Espoo-tarinan tavoitteena on ollut sekä espoolaisten että henkilöstön osallistuminen. Kehitysohjelmissa tämä on onnistunut."

Ohjelmatyötä jatketaan myös tulevalla valtuustokaudella.

Hyviä tuloksia yhteisillä kehitysohjelmilla

Benchmarking Sustainability performance of Espoo with selected EU cities 2017 (pdf, 2485 Kt) -raportti (englanniksi)