Business Espoo onnittelee: Suomen Valkoisen Ruusun l luokan ritarimerkki toimitusjohtaja Erkki Pärssiselle

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
6.12.2019 klo 10.30

Toimitusjohtaja Erkki Pärssinen
Suomen Valkoisen Ruusun l luokan ritarimerkki luovutettiin toimitusjohtaja Erkki Pärssiselle. 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt arvostetun Suomen Valkoisen Ruusun l luokan ritarimerkin itsenäisyyspäivänä toimitusjohtaja Erkki Pärssiselle ansiokkaasta työstään eri tehtävissä.

- Hyvältä tuntuu ja olen kiitollinen, kun monilla eri tahoilla arvostetaan vuosien aikana tekemääni työtä. Näin merkittävä huomionosoitus antaa lisävirtaa toimia jatkossakin eri tehtävissä pontevasti yrittäjien ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi, Erkki Pärssinen toteaa.

Aiemmin toimitusjohtaja Pärssinen on saanut mm. Espoo-mitalin yrittäjien ja yritysten hyväksi tekemästään työstä. Erkki Pärssinen on Pääkaupunkiseudun Yrittäjien, Espoon Yrittäjien ja YritysEspoon toimitusjohtaja. Lisäksi hän toimii useissa luottamustehtävissä mm. LähiTapiola Pääkaupunkiseudun hallintoneuvoston puheenjohtajana. 

Espoon kaupunki ja koko Business Espoo -verkosto onnittelevat Erkkiä!