Kaupunginpuutarhan toiminnot

Varastointi ja hankinta

Kaupunginpuutarhalla on varasto, joka palvelee sekä katu- ja viherrakentajien, viherkunnossapidon sekä muiden kaupungin yksiköiden tarpeita. Varastoimme mm. leikkivälineitä ja roska-astioita.

Kaupunginpuutarha kilpailuttaa, hankkii ja varastoi esimerkiksi Espoon kaupungin käyttämät puutarhalannoitteet, mullat, kasvinsuojeluaineet, kateaineet, kesäkukat sekä pensaat, perennat ja pienet katu- ja puistopuun taimet.

Kompostointi ja mullan tuotanto

Kaupunginpuutarha on kompostoinut hevosenlantaa ja puutarhajätteitä 30 vuoden ajan. Nykyinen kompostikenttä on otettu käyttöön vuonna 2003. Se on kooltaan 0,7 hehtaaria.

Kompostikentällä kompostoidaan kasvijätteitä ja hevosenlantaa sekä lannan seassa olevia kuivikkeita, kuten turvetta ja olkea. Kompostoinnin yhteydessä sekaan laitetaan hiekkaa ja turvetta.

Hevosenlantaa kompostikentälle tuo useampi hevostalli. Kaikkien tallien kanssa on tehty kirjallinen sopimus ja tuonti on maksullista. Puutarhajätettä tuovat kaupungin omat yksiköt.

Kompostikentällä käsitellään vuodessa enintään 4000 tonnia hevosenlantaa ja enintään 3500 tonnia puutarhajätteitä. Vuosittain tuotettava multamäärä on noin 4000 tonnia. Toiminta on ympäristösuojelulain mukaista.

Kaupunginpuutarhan puupankki.
Puupankissa kasvatetaan puita kaupungin tarpeisiin. Kuva: Veli Turpeinen

Katupuutuotanto

Kaupunginpuutarhalla kasvatetaan isoja katu- ja puistopuita kaupungin omiin kohteisiin. Yhteistyötä tehdään niin suunnittelijoiden, katu- ja viherrakentajien, viherkunnossapidon kuin urakoitsijoidenkin kanssa.

Puutuotantoalue on kooltaan kuusi hehtaaria ja puita on kasvatuksessa keskimäärin tuhat kappaletta. Kasvattamistamme puulajeista yleisimpiä ovat eri tammi- ja lehmuslajikkeet, hevoskastanja, metsävaahtera ja kynäjalava.

Kehitämme toimintaa kokeilemalla uusia puulajeja, jotka taudinkestävyydeltään sekä muiden ilmastonmuutoksen aiheuttamien olosuhteiden takia vastaavat paremmin tulevaisuuden tarpeita.

Kausikasvien viljely

Kasvatamme osan kaupungin kesäkukkatarpeesta sekä teemme kesäkukkasuunnitelmat viherkunnossapitoyksiköiden kohteisiin.

Käytössämme on vuonna 1995 valmistettu kasvihuone, jonka pinta-ala on n. 500 neliömetriä. Kaupunginpuutarha tuottaa itse pienemmät kesäkukkaerät, uutuuslajit, moduulit, juurakot ja suuret, talvetettavat keskuskasvit.

Puutyöhalli

Puutyöhalli toimii osana Kaupunginpuutarhaa ja valmistaa erilaisia tuotteita puusta kaupungin sekä sen asukkaiden tarpeisiin.

Tunnetuin tuote lienee jo 1960 luvulta asti valmistettu Tapiola-penkki. Penkit valmistetaan ja ruiskumaalataan hallilla. Pääasialliset värit ovat valkoinen, vihreä, punainen sekä oranssi.

Kaupungissamme sijaitsee lukuisia leikkipuistoja, joihin valmistamme leikkivälineille säilytyslaatikot sekä värikkäät eläinhahmopuuveistokset. Veistoksissa vain mielikuvitus on rajana ja ne tuottavat iloa lukuisille lapsille sukupolvesta toiseen ja ovat erittäin suosittuja leikkivälineitä.

Puutyöhallilla syntyvät myös kyltit ja opasteet kaupungin luontopoluille, koirapuistoihin ja siirtolapuutarhoihin. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluu paljon korjaustöitä sekä esimerkiksi pukusuojien, terassien ja varastorakennusten valmistusta.

Kaupunginpuutarhan puutyohallillä valmistettu leikkiväline.
Kaupunginpuutarhan puutyöhallilla valmistettu leikkiväline. Kuva: Pasi Niskanen