Metsäluonto

Espoossa yleisimpiä metsätyyppejä ovat erilaiset kangasmetsät. Niiden lisäksi Espoossa on harvinaisia reheviä lehtoja pienialaisina laikkuina sekä eteläisimmässä Suomessa viihtyviä jalopuita ja pähkinäpensaita tuomassa lisäväriä metsäluontoon. Monivivahteisia metsistä tekevät etenkin Pohjois-Espoolle ominaiset kalliomänniköiden, rinnemetsien ja metsäisten suonotkelmien jyrkät vaihtelut, jotka ovat jäätiköiden aiheuttaman muovautumisen jäännöksiä.

Metsien tutut ja harvinaiset asukit

Metsien monipuolisista elinympäristöistä löytävät omat paikkansa myös moninainen lajisto. Suurin osa Suomen uhanalaisista lajeista on juuri metsäympäristöjen - erityisesti harvinaistuvien vanhojen luonnontilaisten metsien - asukkaita. Jotta metsissä viihtyvät lajit voivat säilyä, metsäalueet eivät saa eristyä toisistaan erillisiksi saarekkeiksi esimerkiksi rakentamisen johdosta. Saarekkeiden syntymistä ehkäistään huolehtimalla viheralueiden verkostomaisuuden ja ekologisten yhteyksien säilymisestä.

Kookkainta metsälajistoa Espoossa ovat yleiset valkohäntä- ja metsäkauris sekä tietenkin mahtava hirvi. Ilveksiä elelee Pohjois-Espoon erämetsissä harvakseltaan ja karhukin vierailee siellä silloin tällöin. Uhanalaisen liito-oravan jätöksiä voi löytää monin paikoin eteläistä Espoota myöten, mutta suurisilmäisen liitäjän näkeminen on harvinaisempaa. Lepakoista metsäympäristössä viihtyy parhaiten viiksisiippa.

Linnuista monet, kuten alueellisesti uhanalaiset metso, pohjantikka ja pikkusieppo, tarvitsevat häiriöttömiä luonnonmetsiä elinympäristökseen. Karummissa kalliomänniköissä taas viihtyvät kehrääjä ja kangaskiuru.

Metsien hämyssä huomaamattomana elää myös suuri joukko hyönteisiä ja muita pikkueläimiä sekä monipuolinen kasvi- ja sienilajisto. Erittäin uhanalaisesta lahokaviosammalesta on myös löydetty uusia esiintymiä ympäri Espoota.

Lahopuu on tärkeä osa metsän kiertokulkua

Luonnossa mikään ei mene hukkaan. Lahoava puu on tärkeä osa metsäluonnon kiertokulkua, jossa ravinteet palautuvat uuden kasvun käyttöön. Tähän luonnon jätteiden käsittelyyn on erikoistunut laaja ja moninainen joukko eliöitä, jotka saavat kuolleesta puuaineksesta ravintonsa ja suojapaikkansa.

Lahopuilla elävät kääpäsienet, limasienet, kovakuoriaiset ja muut hyönteiset sekä monet sammalet ja jäkälät. Monet metsien lajit ovat erikoistuneita juuri tietynlaiseen lahopuuhun. Hajottajalajit saattavat muodostaa työvuoroketjuja kunkin hoitaessa peräjälkeen osuuksiaan laholla puunrungolla. Pieneliöiden lisäksi myös monet linnut, lepakot ja liito-orava tarvitsevat ruokailu-, pesä- tai suojapaikoikseen sopivasti lahonneita kolopuita. Yksittäinen lahopuu on aina väliaikainen elinympäristö, miksi on tärkeää, että metsässä on jatkuvasti tarjolla uutta lahopuuta.

Talousmetsissä lahopuun määrä on vain joitakin prosentteja luonnonmetsiin verrattuna. Suuri osa maamme uhanalaisesta lajistosta onkin juuri lahopuuhun sitoutunutta tai tarvitsee sitä vähintään jossain elämänkiertonsa vaiheessa. Monet metsälajiemme pienimmistä ovat lisäksi edelleen puutteellisesti tunnettuja.