Ennen rakentamista valmistelevien töiden aloitusta

Vastaavan työnjohtajan  on oltava yhteydessä rakennusvalvonnan tekniseen yksikköön jo ennen rakentamista valmistelevien töiden (esim. puiden kaato, kaivaminen ja työmaan perustaminen) aloittamista. Silloin sovitaan mahdollisesta aloituskokouksesta ja mitä mahdollisesti voidaan tehdä ennen sen pitämistä ja millä ehdoilla.

Kaivaminen  yleisillä alueilla, kuten kaduilla ja puistoalueilla, vaatii kaivuluvan. Johtojen ja rakenteiden (esim. sähkö-, vesi- ja kaukolämpöjohtojen ) sijoittaminen yleiselle alueelle vaatii lisäksi sijoitusluvan. Espoon kaupungin Kaupunkitekniikan keskus myöntää kaivu- ja sijoitusluvat kaupungin hallinnassa oleville yleisille alueille.

Ennen kaivamista on lisäksi otettava selvää yhdyskuntatekniikan aiheuttamista haitta- ja vaaratekijoista, kuten paikalla olevien kaapeleiden, johtojen ja putkistojen sijainnista (Valtioneuvoston asetus 205/2009 rakennustyön turvallisuudesta). Rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa selvityksen tekemisestä ja sen oikeellisuudesta. Espoon kaupungin kaupunkimittauksen johtotietopalvelusta saatavaa johtotietokarttaa voi käyttää apuna selvityksen tekemisessä. HSY on laatinut ohjeen työskentelystä putkien ja rakenteiden läheisyydessä (pdf, 1702 Kt)

Louhinta-, paalutus- tai murskaustyöstä  -tai muusta vastaavasta melua tai tärinää aiheuttavasta rakennustyöstä on työn ja sen keston mukaisesti tiedotettava ja tehtävä ilmoitus ympäristönsuojelumääräysten luvun 6 ja ympäristökeskuksen ohjeiden mukaisesti.

Tarkistuslista muista hoidettavista asioista löytyy lomakkeesta Tarkastusasiakirjan malli ja työnjohtajan ajankäyttösuunnitelma (pdf, 1775 Kt)

Ohje maanpäällisestä louhintatyöstä löytyy täältä. (pdf, 22 Kt)