Radon

Suomalaisten saamasta säteilyannoksesta noin puolet on peräisin huoneilman radonista. Keskimäärin suomalaisten asuntojen radonpitoisuus on noin 120 becquereliä/m³ (Bq/m³). Säteilyannosta voitaisiin tehokkaimmin vähentää pienentämällä huoneilman radonpitoisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen 944/92 mukaan huoneilman radonpitoisuus ei tulisi ylittää arvoa 400 Bq/m³. Uudet asunnot tulisi rakentaa siten, ettei radonpitoisuus ylittäisi arvoa 200 Bq/m³.

Mitä radon on?

Radon on hajuton, mauton ja näkymätön uraanin hajoamistuloksena syntyvä radio-aktiivinen kaasu, joka edelleen hajoaa kiinteiksi hajoamistuotteiksi. Hajoamistuotteet kulkeutuvat huoneilmasta hengityksen mukana keuhkoihin ja tarttuvat keuhkojen sisäpintaan. Itse radonkaasu poistuu uloshengityksen mukana. Näin saadun keuhkojen säteilyannoksen on todettu lisäävän keuhkosyöpäriskiä. Uraania esiintyy hyvin vaihtelevissa määrin sekä kallioperässä että kivennäismaalajeissa.

Geotekniikkayksikössä on kerätty Espoon alueelta kallioperän kokonaissäteilyn sekä huoneilman radonpitoisuuksien arvoja. Tutkimustietojen perusteella voidaan arvioida radonriskiä kaavoitettavilla alueilla tai yksittäisissä rakennuksissa.

Rakennusvalvonta edellyttää radonin esiintymisen selvittämistä tontilla tai siihen varautumista rakennushankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa.

Huoneilman radonmittauksia voi tilata Säteilyturvakeskuksesta (STUK).

Radon Espoossa

Espoo sijoittuu Säteilyturvakeskuksen tutkimuksen mukaan Suomessa käytettävän neliportaisen riskiluokituksen luokkaan 3 eli toiseksi vähäriskisimpään. Turvallisimpia ympäristöjä ovat paksut savikkoalueet, sillä saviaines on niin tiivis, ettei radon pääse siinä kulkeutumaan. Savikoille rakennettujen talojen radonhaitat ovat yleensä vähäisempiä. Näiden talojen mahdollinen radon saattaa tulla rakennusmateriaaleista ja täytekiviaineksista. Uudistuneessa sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeessa esitetään, että pääsääntöisesti radonturvallista rakentamista tulisi vaatia kaikilla alueilla ja rakennusmailla koko maassa.

Espoossa on todettu esiintyvän radioaktiivisten mineraalien rikastumista kallioperään. Rikastumista on tapahtunut siellä täällä sattumanvaraisesti ja usein pesäkemäisesti niin, että kovin luotettavia kohteellisia ennustetietoja ei voida antaa. Samallakin tontilla voi kallioperässä esiintyä vaihtelua säteilevien pesäkkeiden suhteen. Nämä muodostavat mahdollisia radonlähteitä, jotka lisäävät radonriskiä mikäli radon suojausta ei oteta huomioon.

Luonnonmaa sisältää ilman erityisiä anomaalisuuksia 10-100 kertaisia määriä radonia verrattuna siihen, mitä asumisessa sallitaan. Siksi huonolla rakentamisella aivan normaaleissakin "radonpaikoissa" saatetaan saada huoneilmaan kohonneet radonpitoisuudet.

Kallion rikkonaisuus vaikuttaa radonriskiin. Mitä rikkonaisemmasta kallioperästä on kyse, sitä enemmän siitä löytyy myös radonille kulkureittejä. Louhinta olisi hyvä rajoittaa vain välttämättömään ja tehdä se mahdollisimman pienillä panoksilla

Radon rakentamisessa

Talojen perustamisessa maanvaraisen laatan, kevytsoraharkkojen ja rinneratkaisujen käyttö on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Nämä rakennustavat lisäävät radonpitoisen ilman vuororeittejä maasta asuntoon. Ulko- ja sisälämpötilojen eron seurauksena syntyy alipaine, joka "imee" radonpitoista ilmaa maaperästä lämpimiin sisätiloihin. Talvella lämpötilaerot ovat suuremmat, jolloin myös radonin virtaus asuntoonkin on suurempi. Korvausventtiilien puute koneellistetussa ilmanpoistossa saattaa kasvattaa alipaineisuutta ja huoneilman radonpitoisuuksia. Radonia voi tulla asuntoon myös rakennusmateriaaleista. Suomessa ei ole kuitenkaan havaittu suuria rakennusmateriaalien aiheuttamia sisäilman radonpitoisuuksia. Lisäksi radonia voi vapautua talousveden käytön yhteydessä. Porakaivovesien radonpitoisuus voi olla niin suuri, että esim. suihkun, pyykinpesun tai astioiden pesun yhteydessä huoneilman radonpitoisuus kohoaa.

Toimenpiteet rakentamisessa

Radon pääsee asuntoihin pääasiassa perusrakenteiden lävitse sekä raoista ja halkeamista ilmavirtausten mukana. Radonalueilla alapohjarakenteen pitäisi olla sellainen, että radonvirtausten reitit katkaistaan ja rakennuspohja tuuletetaan. Tehokkaana ja nykytietämyksen mukaan turvallisimpana ratkaisuna pidetään oikein suunniteltua tuulettuvaa ryömintätilaa.

Rakennustietosäätiö on julkaissut RT - ohjekortin (RT 81-11099). Ohjekortissa on havainnollisesti kerrottu kuinka suojautua mahdolliselta radonilta.

Laattaratkaisussa on tärkeää yhdistää alapohjan huolellinen tiivistys ja alapohjan tuuletus täytehiekkaan asennetuilla tuuletusputkilla. Oikeilla rakenneratkaisuilla hankalillakin radonriskialueilla voidaan saavuttaa hyviä lopputuloksia. Maanvarainen laatta on riskialtis ilman varotoimia. Laatan saumakohtien tiivistäminen on erittäin tärkeää. Kivijalan ja laatan välinen sauma, takkaperustan ympärille muodostuva sauma, viemärin, vesijohdon, sähköjohdon ja muiden putkien ympärystät on myös hyvin tiivistettävä. Radonin poistava tuuletusputkisto asennetaan täytehiekkaan ennen laatan valua.

Maanvaraisen alapohjan ilmastoinnissa ei ole kyse voimakkaasta tuuletuksesta, vaan paine-eron tasaamisesta asunnon ja pohjan välille. Ilmanvaihdon takia huonetilassa vallitsee lähes aina alipaine, joka imee korvausilmaa myös alapohjan kautta asuntoon. Alapohjan tuuletusputkistosta johdetaan poistoputki rakennuksen läpi katolle, jolloin radonilla on kulkureitti suoraan ulkoilmaan. Kun poistoputki kulkee lämpimän huonetilan läpi katolle, tuulettuminen tapahtuu painovoimaisesti. Tarpeen vaatiessa voidaan poistoputken päähän asentaa pieni poistoilmapuhallin.

Jo ilman tarkempia tutkimuksiakin on aiheellista suositella radonsuojausten tekemistä uudisrakennuskohteisiin, sillä tässä vaiheessa rakennuskustannukset ovat alhaiset. Jälkikäteen suoritettava radonsaneeraus on hankalaa ja kustannuksiltaan kallista.