Asuminen ja palvelut

Tällä hetkellä Leppävaarassa asuu noin 69 000 asukasta ja arvioiden mukaan 100 000 vuonna 2050. Alue tiivistyy monesta suunnasta: Uusia asuntoja tulee etenkin Perkkaan puolelle Vermonniittyyn ja Mäkkylään Puustellinkallioon sekä Kilonkartanoon ja Säteriin.

Leppävaaran keskustan kaupunkikuva on jo nyt urbaani, mutta keskustan ilme kaupunkimaistuu lisää tulevina vuosina, kun Sellon kauppakeskus laajenee ja asemanseutu tiivistyy radan pohjoispuolella. Etelä- ja Pohjois-Leppävaara liittyvät toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti tiiviimmin toisiinsa, kun Turuntien yli rakennetaan asemasilta.

Jalankulku- ja pyöräilyreittejä laajennetaan niin, että ne tukevat kestävää liikkumista ja joukkoliikenteen käyttöä.

Alueella on paljon kunnallisia palveluja kuten päiväkoteja, kouluja, terveysasema ja uimahalli. Leppävaaran kirjasto Sello on monipuolinen tapahtumakeskus, josta voi myös varata tiloja. Sellosalissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja, jotka houkuttelevat niin klassisen kuin populaarimusiikin ystäviä. Kauppakeskus Sellossa ja Galleriassa on päivittäistavarakauppoja ja runsas valikoima erikoisliikkeitä sekä palveluja.

Ihmisiä uimassa Leppävaaran maauimalassa.
Leppävaaran maauimala. Kuva: Tiia Neuvonen.

Leppävaaran urheilupuisto on Espoon suurin. Se tarjoaa laajan kirjon mahdollisuuksia liikkumiseen. Urheilupuiston alueella on myös Angry Birds -leikkipuisto ja skeittipuisto, Helsingin seudun toiseksi suurin seikkailupuisto Huippu sekä uimahalli ja maauimala. Tulevaisuudessa urheilupuiston keskelle rakentuu uusi yleisurheilupainotteinen monitoimihalli.

Palvelujen merkit kartalla:

Liila: Päiväkoti

Vihreä: Koulu

Punainen: Sairaala tai terveysasema

Turkoosi: Hammashoitola

Klikkaamalla värimerkkiä saat näkyviin palvelun nimen ja osoitteen.

Voit suurentaa karttaa klikkaamalla ”Suurenna kartta”-painiketta. Iso kartta aukeaa uuteen välilehteen.

Ison kartan vasemmasta yläreunasta voit valita lisää näkyviin tulevia palveluja: Klikkaa vasemmassa yläreunassa kolmantena eli alimpana näkyvää symbolia, josta aukeaa useita eri valikkoja. Myös Palvelut-valikko löytyy sieltä. Pientä sinistä kolmiota klikkaamalla saat näkyviin listan palveluja. Rastita palvelut, jotka haluat karttakuvaan näkyviin.