Raide-Jokerin rakentaminen alkaa kesäkuun alussa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
30.4.2019 klo 9.29

Pikaraitiotie Raide-Jokerin rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesäkuun alussa useasta kohteesta sekä Helsingissä että Espoossa. Rakentamisen tarkemmista aikatauluista ja vaikutuksista kerrotaan lisää toukokuun aikana.

Havainnekuva: Ainonaukio
Otaniemen Ainonaukio. Havainnekuva: Raide-Jokeri.

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Raide-Jokeri-pikaraitiotien uuden kustannusarvion maanantaina 29. huhtikuuta. Pikaraitiotie toteutetaan allianssimallilla, jonka kehitysvaiheen tuloksena saatu kustannusarvio pikaraitiotien toteuttamiselle on 386 miljoonaa euroa marraskuun 2018 hintatasossa. Helsingin osuus kustannuksista on 268 ja Espoon 118 miljoonaa euroa. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kustannusarvion jo aiemmin, 13. maaliskuuta pidetyssä kokouksessaan.

”Raide-Jokeri on kaupungeille kannattava hanke erityisesti uuden raideyhteyden tuomien maankäyttöhyötyjen ansiosta. Pikaraitiotie lisää alueiden vetovoimaa asumisen ja yritystoiminnan sijoittumisalueena ja mahdollistaa kaupunkirakenteen tiivistämisen kestävien kulkuyhteyksien varrelle. Raide-Jokeri toteuttaa Helsingin ja Espoon strategisia tavoitteita raideliikenteen verkostokaupungista ja hiilineutraaliudesta, sekä tietysti vastaa 550-runkolinjan jo nyt akuuttiin kapasiteettiongelmaan”, toteaa Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska.

Lue lisää Raide-Jokerin sivuilta

Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo: Raide-Jokeri edistää kestävää kaupunkikehitystä