Espoonlahden keskusta parannetaan

Espoonlahden keskus uudistuu vuosien 2016 ja 2025 välillä. Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa eläväistä kaupunkikeskusta, jossa hyvät palvelut yhdistyvät kehittyvään liikenneverkkoon.

Espoonlahti katunäkymä

Rakentaminen etenee vaiheittain

Monivuotinen hanke etenee useassa osassa. Väliaikainen kauppakeskus Pikkulaiva Kivenlahdentien varrella avattiin kesällä 2017 ja vanhan Lippulaivan purkaminen alkoi lokakuussa 2017.

Kun asemakaava on vahvistunut, niin uuden Lippulaivan kauppakeskuksen rakentaminen voi alkaa. Kauppakeskukseen yhdistyvät metron sisäänkäynti sekä bussiterminaali. Kyse on Länsimetron jatkeesta: metroa rakennetaan ensin Ruoholahdesta Matinkylään, ja toisessa vaiheessa Matinkylästä Kivenlahteen. Espoonlahden pysäkki on metron jatkeen toiseksi viimeinen pysäkki. Myös rakennettava bussiterminaali palvelee metron syöttöliikennettä.

metro

Espoonlahden metroasema on Länsimetron jatkeen toiseksi viimeisin pysäkki. Katso kartta suuremmassa koossa. Lähde: Länsimetro

Rakentamisen perustelut

Kauppakeskusurakan yhteydessä Espoon kaupunki uusii alueen katuja. Tarkoituksena on parantaa kaikkien kulkumuotojen yhteyksiä tulevalle metroasemalle.

Metro, kauppakeskuksen maanalaiset tilat ja kunnallistekniikka on järkevää rakentaa samaan aikaan, koska näin saavutetaan kustannushyötyjä, työmaat aiheuttavat ympäristössään haittaa mahdollisimman vähän aikaa ja maanalaiset tilat tulevat myös osittain palvelemaan toisiaan.

Ajankohtaiset työvaiheet

Kauppakeskus- ja katutyöt aiheuttavat muutoksia liikenteeseen.

Espoonlahdenkatu on muuttunut työmaa-alueeksi ja on suljettu joukkoliikenteeltä ja ajoneuvoliikenteeltä. Bussit ohjataan kiertoreitille Kipparinkadun ja Merenkulkijankadun kautta. Ajoyhteys terveysasemalle säilyy Lokirinteen kautta.

Kauppakeskus Lippulaivan rakentamista ja muita siihen liittyviä ajankohtaisia asioita voi seurata täällä:

http://hanke.lippulaiva.fi/

Alueen toimijat

Alueen toimijoita ovat Lippulaiva-kauppakeskusta rakennuttava Kiinteistö Oy Lippulaiva, Espoon kaupunki sekä Länsimetro.

Kiinteistö Oy Lippulaiva suunnitteluttaa ja rakennuttaa välittömästi kauppakeskukseen liittyvät yleiset alueet kaupungille ja huolehtii myös yhteensovituksesta metron sisäänkäyntien kanssa. Suunnittelu- ja rakennustyöstä vastaa rakennusliike Lehto myös Lippulaivaan liittyvien katujen ja puistojen osalta.

Espoon kaupungin vastuulla on Kipparinpuiston, Espoonlahdenpuiston, Merenkulkijanpolun, Kipparinkadun ja Merenkulkijankadun rakentaminen. Suunnittelu ja toteutus pyritään tekemään samassa aikataulussa Lippulaiva-hankkeen kanssa: suunnittelu alkaa loppuvuonna 2017 ja rakentaminen arviolta 2019.

Päätöksenteko

Alueen asemakaava astui voimaan 31.8.2016. Hankkeen katu- ja puistosuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 15.8.–29.8.2016. Tekninen lautakunta hyväksyi katu- ja puistosuunnitelmat 21.9.2016 ja määräsi katusuunnitelmat pantaviksi täytäntöön maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n mukaisesti.