Espoossa puhdistetaan hiekoitussepeliä uusiokäyttöön ensimmäisenä Suomessa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
18.6.2019 klo 12.34

Hiekoitushiekan puhdistusta Espoon Gumbölessä

Espoossa ostetaan vuosittain hiekoitussepeliä noin 15 000 – 18 000 tonnia, josta kerätään keväisin talteen noin 4000 – 7000 tonnia hiekoitussepeliä ja muuta syntyvää jätettä.

Nyt kaupungissa on asetettu tavoitteeksi saada puhdistettua tästä määrästä vähintään 4000 tonnia uudelleen käytettäväksi hiekoitussepeliksi. Tämä olisi huomattava ekologinen askel monellakin tapaa.

– Näimme tässä hyvän mahdollisuuden materiaalin kierrätykseen. Jo vuonna 2016 teimme pilottikokeilun hiekan puhdistuksesta vedettömällä menetelmällä ja se oli niin lupaava, että kevääksi 2019 päätimme kilpailuttaa palvelun, katutuotantopäällikkö Teemu Uusikauppila kaupunkitekniikan keskuksesta kertoo.

Kyseessä on ainutlaatuinen ja patentoitu menetelmä, jonka avulla on mahdollista puhdistaa kertaalleen käytetty hiekoitushiekka uusiokäyttöön.

– Aikaisemmin haasteena on ollut se, että hienopölyä ei ole pystytty erottelemaan kertaalleen käytetystä hiekoitushiekasta, mutta tällä syklonimenetelmällä se on mahdollista, Olli Rikala Resources Recycling Technology Oy:stä kertoo.

Toinen vaihtoehto hiekoitushiekan saamiseksi uusiokäyttöön on hiekan peseminen. Kalliin hinnan lisäksi ongelmana on ollut kuitenkin se, että pesuprosessissa syntyy jätevettä.

– Tässä menetelmässä ei synny juuri lainkaan jätettä. Aikaisemmin lähes kaikki kerätty hiekotushiekka on ollut kaatopaikkajätettä, kun taas tässä menetelmässä kaatopaikkajätettä jää alle 5 %. Kaikki muu materiaali pystytään uusiokäyttämään, Rikala toteaa.

Ympäristötekijät vaikuttavat uusiokäytön taustalla

Uusikauppilan mukaan ympäristötekijät ovat tärkeä syy siihen, miksi hiekotushiekan puhdistamiseen on päädytty Espoossa.

– Tämä oli yksi mielenkiintoinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten toimintaamme kehitetään tulevaisuutta ajatellen.

Hiekoitushiekan puhdistusprosessiin liittyy monta ekologisesti järkevää näkökulmaa.

– Tämä on ympäristöteko, jonka avulla pystymme vähentämään kuljetusajokilometrejä murskeen kuljetuksesta, puhdasta kalliota ei tarvitse enää louhia niin paljon ja saamme materiaalin oikeasti hyödylliseen uusiokäyttöön, Uusikauppila toteaa.

Olli Rikala Resources Recycling Technology Oy:stä ja Teemu Uusikauppila Espoon kaupungilta esittelevät hiekoitushiekan puhdistukseen käytettävää menetelmää Espoon Gumbölessä

Kuva: Olli Rikala Resources Recycling Technology Oy:stä ja Teemu Uusikauppila Espoon kaupungilta esittelevät hiekoitushiekan puhdistukseen käytettävää menetelmää Espoon Gumbölessä.