Viikon nimi 8/2017: Kekunpelto

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
24.2.2017 klo 17.10

Kauklahden lounaispuolella lähellä merenrantaa on Lasilaakson asuinalue. Nimi Lasilaakso – Glasdalen annettiin alueelle 1976. Alueen omakotiasutus on syntynyt 1940-luvun lopulta lähtien. Aluetta tai ainakin osaa siitä kutsuttiin aiemmin nimellä Kekunpelto. Nimen alkuperää ei tunneta.

Käytössä on ollut sodanjälkeisenä aikana myös alueennimi Åbrinken. Se oli alueennimenä peruskartassa 1961–1981 ja oli merkittynä myös Espoon opaskartassa, joskin pienikokoisin kirjaimin, 1970–1990.

Alueennimi Kekunpelto mainitaan muun muassa Kauklahti-seuran julkaisemassa kirjassa Kauklahden seutu ennen ja nyt (1988) ja Länsiväylän artikkelissa 7.5.1995.

Nykyisen Lasilaakson luoteisosassa oli 1900-luvun alkupuolella myös ravirata. Osalla entistä ravirata-aluetta on nyt yleisurheilukenttä. Alueella on ollut myös suosittu Björkhagenin lava.

Lasilaakson alue on kuulunut pääosin Espoonkartanon maihin. Ennen omakotipalstoitusta ja raviratakäyttöä alueella on ollut lähinnä viljelysmaata, niittyä ja peltoa. Alueennimi Kekunpelto saattaa tulla aiemmasta viljelysnimestä, mutta mahdollisesta pellonnimestä Kekunpelto ei ole mitään tietoja paikannimikokoelmissa eikä kartoissa.

Nimen taustasta voi esittää vain arvailuja. Alueennimen tai mahdollisen pellonnimen alkuosa Kekun- voi olla genetiivimuoto jostakin murresanasta tai henkilönnimestä tai muusta erisnimestä. Mahdollisia sanoja ja nimiä ovat kekku, keku, Kekku ja Keku. Kaksikielisellä alueella nimenosat voivat muuntua myös kielestä toiseen lainattaessa, mutta alueen ruotsinkielisestäkään paikannimistöstä ei tiedetä nimeä, josta Kekunpelto-nimi saattaisi juontua.

(Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017.)