Viikon nimi 6/2016: Rantatie – Strandvägen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
12.2.2016 klo 16.30

Kadunnimi Rantatie – Strandvägen Jupperissa kuvaa paikkaa, sillä katu ulottuu lähelle Pitkäjärven rantaa. Nimi siirrettiin 1990-luvulla osin uudelle linjalle, mutta vanhakin linja vei rantaan.

Kadun varressa on lohkottu omakotitontteja 1930-luvulta lähtien. Nimen tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta nimi Rantatie on ollut käytössä ainakin jo 1970. Nimi saattaa olla alkujaan asukkaiden antama.

Ruotsinkielinen nimivastine Strandvägen otettiin käyttöön 1970-luvun puolessavälissä.

Nimen tarkoite on osin muuttunut 1990-luvulla, sillä aiemmin Rantatie kulki järvenrantaan nykyisten Peltokujan ja Peltotien kautta. Tien vanhin linjaus meni suoraan nykyistä Peltopolun kaakkoisosaa pitkin, mutta ei tiedetä, oliko nimi Rantatie jo silloin käytössä.

Rantatien nykyinen katulinja on 1990-luvulla rakennetulta länsiosaltaan aiempia reittejä eteläisempi. Sen sijaan kadun itäpää on yhä aivan alkuperäisillä sijoillaan.

Espoossa on Rantatie-nimi ollut käytössä muuallakin, mutta sekaantumisvaaran takia nimi on voitu säilyttää vain yhdessä paikassa. Myös Vantaalla on Rantatie – Strandvägen -niminen katu.

Järvenperässä oli aikoinaan oma Rantatiensä, ja myös Kurttilan Åminnenranta oli aiemmin nimeltään Rantatie.

(Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2016.)