Viikon nimi 30/2015: Pökiksenpolku – Pökisstigen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
20.7.2015 klo 9.00

Nöykkiönkadun eteläpäässä,  Espoonlahdensolmun ja Länsiväylän tuntumassa olevan huoltoaseman lounaispuolelle on asemakaavassa merkitty kevyen liikenteen tie nimeltä Pökiksenpolku – Pökisstigen. Se on nimetty läheisen kylänrajapaikan mukaan. Nimi Pökisrå on asiakirjassa muun muassa 1762. Rajapyykki oli nykyisen Espoonlahdensolmun alueella.

Pyykin lähimetsää sanottiin nimellä Pökisskogen.

Polunnimi Pökiksenpolku – Pökisstigen on suunniteltu 2012 asemakaavaa laadittaessa. Kaava on vahvistettu, mutta polkua ei ole toistaiseksi rakennettu (tilanne 2015). Kaavaillun polun pituus olisi vähän alle sata metriä.

Nimen ensitavun vokaalin voi ääntää lyhyenä tai pitkänä. Pitkä ö ("Pöökiksen-") on enemmän sen mukainen, miten taustalla olevia Pökis-alkuisia paikannimiä aikoinaan käytettiin.

(Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2015.)