Viikon nimi 27/2017: Snettans

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
6.7.2017 klo 10.10

Snettans on suurkortteli Röylän kaupunginosassa Pohjois-Espoossa. Sen ohittaa Snettansintie – Snettansvägen, joka kulkee etelästä Bodomintieltä koilliseen Röyläntielle. Suurkorttelin alueella on hevostalli ratsastuskenttineen; tallista käytetään joskus puhekielessä epävirallista nimeä Snedu. Idempänä sijaitsee Röylän koulu.

Snettans on merkitty opaskarttaan vuosina 1970–1973 ilman suomenkielistä rinnakkaisnimeä. Vuosina 1975–2002 käytössä oli nimipari Nettaa – Snettans. Suomenkielinen mukaelma poistettiin kuitenkin opaskartasta vuonna 2003 paikallisten asukkaiden toiveesta, ja nykyisin käytetään ainoastaan ruotsinkielistä nimeä Snettans.

Saulo Kepsun mukaan Snettansin kylään kuului vuonna 1540 kaksi taloa. Snettans on merkitty kylän kohdalle karttaan jo 1575, ja se on perua talonnimestä. Talo on puolestaan nimetty isäntänsä mukaan, sillä siihen sisältyy henkilöstä käytetty lisänimi Snätt. Isäntä saattoi olla kotoisin Inkoon Ålkilasta, jossa on vanha Snettans-kantatalo. Kylän taloista käytettiin 1700-luvuilla nimiä Lillsnättas ja Storsnättas.

Kepsun mukaan Snettansin kylälle tiedetään vanhempikin nimi. 1500-luvun alkupuolella käytössä on ollut Nummenkylä – Nummeby. Se on merkitty karttaan 1540 muotoon Nummeby, 1544 Nummekyla jne. Nimeen sisältyy vanha länsisuomalainen maastosana nummi ’hietakangas’. Snettansin ensimmäinen asukas on saattanut saapua suomalaisesta naapurikylästä Rödskogista, suom. Röylästä.

Lähde: Saulo Kepsun tutkimus teoksessa Kylä-Espoo: Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema, 2008.

(Marika Luhtala, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017.)

HemÄngen-niityn länsipuolelle on vuonna 1778 merkitty Storsnättasin ja Lillsnättasin talot. Kartta: Suomen Kansallisarkisto. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. Espoo, Nettaa/ Snettans; Karta öfver egorne med delningsbeskrifning.