Viikon nimi 25/2016: Monosenkallio

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
23.6.2016 klo 15.55

Tuomarilalaisten hyvin tuntema Mononen (s. 1889) piti 1920–50-luvuilla kauppapuutarhaa nykyisessä Suvelan Joupinlaaksossa, joka tuolloin katsottiin vielä osaksi Tuomarilaa. Monosen puutarha sijaitsi nykyisten Suvelantien, Sunankaaren ja Tuomarilankadun risteyksen eteläpuolella, risteyksessä näkyvän kallionnyppylän takana. Mononen kestitti toisinaan vieraitaan tuolla kalliolla, jota onkin kutsuttu hänen mukaansa Monosenkallioksi.

Vuosien 1916 ja 1977 keruissa tallennettiin nimi Bockspottsklimpen, joka kohdentui samaiseen kallioon, mutta virallista nimeä kalliolla ei ole ollut missään vaiheessa. Kallio jatkuu matalampana risteyksestä näkyvältä nyppylältä kohti etelää, missä on myös Joupinkallio-niminen puisto. Lisäksi kallion päällä kulkee Joupinkallio-niminen jalankulkutie.

Tietoja nimestä Monosenkallio on saatu Tuomarilan perinneryhmältä.

(Laura Ukskoski, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2016.)