Viikon nimi 17/2017: Suolatori – Salttorget

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
28.4.2017 klo 18.15

Kauklahden keskuksessa on opaskartassa pienehkön osa-alueen nimi Suolatori – Salttorget. Sen lisäksi Suolatori on asemakaavassa pienen aukion nimenä. Nimenaihe tulee Kauklahden talonpoikien muinaisista kauppasuhteista hansakauppiaitten kanssa. Kauppatavarana oli muun muassa suola.

Alueennimeä Suolatori – Salttorget ehdotettiin nimistösuunnitelmassa 1975, jossa Kauklahti jaettiin Hansakallion, Suolatorin, Bassenmäen, Näkinkylän, Kuninkaankartanon ja Myntinsyrjän suurkortteleihin. Suolatori on ollut alueennimenä Espoon opaskartassa vuodesta 1980. Oletettavasti jo 1975 oli ajatuksena, että alueelle tulisi myös tämänniminen aukio.

Aiotun aukionnimen tarkoite täsmentyi vasta 1990-luvulla. Vuoden 1994 suunnitelmasta lähtien keskeiselle paikalle Kauppamäen varteen, kadun itälaitaan, on kaavailtu pientä aukiota ja aukiolle nimeä Suolatori – Salttorget. Nimi vahvistettiin asemakaavassa 2002. Vuoden 2017 tilanteessa paikalle ei ole rakennettu aukiota, eikä aukionnimi siten ole käytössä, vaan Suolatori on vain suurkorttelinnimenä. Suolatorin lounaispuolella on asemakaavassa myös aukionnimi Viljatori – Spannmålstorget, mutta tätäkään kaavailtua aukiota ei ole toteutettu.

Jo vuosien 1969 ja 1970 nimistösuunnitelmissa ehdotettiin Kauklahteen joitakin suola-aiheisia kaavanimiä, kuten Suolalästi, Suolakuja ja Suolapuisto, mutta ne jäivät sittemmin pois suunnitelmista.

Nimi Suolatori – Salttorget sisältyy myös kaava-alueennimiin Suolatori I ja Kylä-Bisa (Suolatori II).

Suolatori I:n asemakaavan nimistön perustelutekstissä 1994 sanotaan: "Kauklahden nimistö viittaa 1500 luvulle seudun vanhimpaan historiallisesti merkittävään kauteen, ns. talonpoikaispurjehduksen aikaan, jolloin Suomen etelärannikon – Espoossa Kauklahden – talonpojat kävivät sivuelinkeinonaan kauppaa Suomenlahden eteläpuolelle hansakaupan keskuksiin. Hansakauppaan liittyi hämäläisten kanssa käyty sisämaankauppa. Riikaan, Rääveliin jne. vietiin lähinnä turkiksia (Näkinkylän nimiaihepiiri), puutavaraa, rasvoja ja kalaa ja matkoilta tuotiin mm. suolaa, viljaa, hamppua, pellavaa, kankaita jne. Suolatori – Salttorget on em. historian perusteella muodostettu nimi, samoin Viljapolku ja Viljatori."

(Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017.)