Suomenlahdentie – Finnviksvägen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Piispansillasta länteen vievä, lopullisessa pituudessaan Finnooseen asti jatkuva Länsiväylän eteläpuolinen kokoojakatu on Suomenlahdentie – Finnviksvägen. 1990-luvun alun suunnitelmissa katu olisi ulottunut idässä aina Kehä II:n tuntumaan Merituulentielle asti, mutta siitä yhteydestä on sittemmin luovuttu.

Nimen taustalla on ensisijaisesti paikallinen pienen merenlahden nimi Finn(e)vik ja vasta toissijaisesti kaikkien tuntema Itämeren haaran nimi Suomenlahti – Finska viken.

Finnooseen ulottuneen lahden ja sen rannan asutuksen vanha nimi oli Finnevik, Finnvik. Nimi on jäänyt keskiajan asiakirjoihin verokunnan nimessä – Fynnewijk bol 1451, Finwijks bol 1562. Nimestä Finnevik on tullut kylännimi Finno ja nykyinen alueennimi Finnoo – Finno.

Kun tielle annettiin 1992 nimi tämän vanhan Finn(e)vikin mukaan, suomenkielinenkin nimi olisi voinut hyvin olla Finnvikintie. Sen sijaan muodostettiin kuitenkin käännösnimi, ja alkuperäisenä ideana olikin hyödyntää sen yhtenevyyttä suuremman lahden nimeen. Suomenlahdentien nimi haluttiin näin tukemaan myös Piispansillan nimien "suolantuoksuista" kalastus- ja kalamarkkina-aihepiiriä tien toisessa päässä.

Nimi kertoo yhtaikaa monta tarinaa: Suomenlahden ulapoista, Finnvikin rannoista ja näillä vesillä liikkuneiden kalastajien historiasta.

(Viikon nimi 10/2005. Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.)