Siikajärvi

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Siikajärven uimaranta.

Siikajärven kaupunginosan nimen taustalla on yksinkertaisesti siellä sijaitseva Siikajärvi-niminen järvi, joka taas on saanut nimensä kalakantansa ansiosta. Nimi on alkuaan suomenkielinen, ja sen ensimmäisiä kirjallisista lähteistä löydettyjä kirjoitusasuja ovat esimerkiksi Sikajärwi vuodelta 1750 ja Sikjärvi Träsk vuodelta 1803. Myös suomeksi on käytetty muotoa Siikjärvi. Virallista ruotsinkielistä vastinetta nimelle ei ole ollut missään vaiheessa; yksikielinen nimi Siikajärvi oli kartassa alueennimenä 1950-luvulta alkaen ja kaupunginosannimenä vuodesta 1982.

Siikajärvi on lähes täysin asemakaavoittamatonta ja harvahkoon asuttua metsäaluetta, johon kuuluu kuitenkin useita pieniä asutuskeskittymiä. Näistä keskeisimmät ovat Heinäs, Hista ja Kolmiranta, joista kaksi ensimmäistä ovat saaneet nimensä vanhojen tilannimien mukaan, Kolmiranta taas aluetta ympäröivien kolmen lammen mukaan. Varsinaista aihepiirinimistöä alueelle ei ole ollut tarpeen kehittää, vaan perinnäisistä nimistä johdettuja nimiä on riittänyt.

Nimiartikkeleita Siikajärveltä

Heinäslampi – Heinästräsket

Heinästie – Heinäsvägen

Hista

Histantie – Histavägen

Koivumäki – Björkbacka

Korventaus

Naruportti – Snörporten

Poutlahti – Poutlax

Sahajärvi – Sågträsk

Siikaniemi

Soittilantie – Soittilavägen

Soopakka – Sågbacka

Sutisenniemi