Oxfotintie – Oxfotvägen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Katu nimeltä Oxfotintie – Oxfotvägen kulkee nykyisten Nöykkiön koulun ja Nöykkiönlaakson koulun ohi. Koulujen paikalla on ollut Oxfot-niminen talo. Jo ainakin 1700-luvulla tällä alueella ovat olleet käytössä viljelysnimet Oxfotäng ja Oxfotåker. Ei ole tiedossa, oliko alueella vielä silloin asumusta.

Talonnimen mukaan muodostettu kadunnimi Oxfotintie on Espoon opaskartassa vuodesta 1970 lähtien.

Nimistönsuunnittelija Marja Viljamaa-Laakso kirjoittaa artikkelissa "Nöykkiön nimistö kertoo Vanhan Kirkkotien alueen torppari-, laiduntamis- ja rakentamishistoriasta":

"Vanhin alueen asutus on ollut Fantsbyn Nissin talon Oxfot-niminen torppa, jonka ympärillä on ollut myös Stensvikin viljelys- ja laidunmaita. Oxfot merkitsee ’häränjalkaa’ ja äännetään ”uxfuut”, ja torpannimi tulee mahdollisesti asukkaan lisänimestä tai karjanhoitoelinkeinosta – ei ”Oxfordista”. Oxfot sijaitsi nykyisen Nöykkiön koulun paikalla. Myöhemmin torpasta tuli maatila, 1930-luvun myötä myös eräs uuden Jorvaksentien varren vireistä kasvihuonetiloista. [– –] Nimiaihepiiri, joka alueelle postitoimipaikkauudistuksen yhteydessä annettiin, liittyy Oxfotiin ja torpan sekä alueen laiduntamiskäyttöön."

(Viikon nimi 7/2008. Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.)