Bastvikinsilta – Bastvikbron

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Espoonlahden ylittää Bastvikin kohdalla kaksi rinnakkaista siltaa. Vanhalla Jorvaksentiellä oleva Bastvikinsilta – Bastvikbron rakennettiin noin 1940. Sen pohjoispuolelle valmistui noin 1970 Länsiväylällä oleva Espoonlahdensilta – Esboviksbron.

Porkkalan vuokra-alueen palautuksesta on 2006 kulunut 50 vuotta. Bastvikinsilta oli tärkeässä asemassa vuokra-alueen aikana, jolloin Helsingistä maanteitse tullessa rajapuomi oli sillan kohdalla.

Lähiasukkaat ovat vanhastaan sanoneet puheessaan siltaa tavallisimmin nimellä Bastvikbron, mutta toisinaan on sanottu myös SarvvikbronStensvikbron. (Näissä ja monissa muissa paikannimissä on kansanomaisen käytön mukaisesti -vik-, ei -viks-.) Joskus on voitu käyttää vielä lisäksi nimiä Jorvasbron (tiennimestä Jorvaksentie – Jorvasvägen), Espoossa myös Kyrkslättsbron. Vakiintuneen sillannimen voi hyvin kirjoittaa suomeksi ja ruotsiksi yhteen: Bastvikinsilta – Bastvikbron.

Silta sai nimen Bastvikbron tilannimestä Bastvik, sillä sillan itäpää oli Bastvikin tilan mailla. Tilannimellä ei ole erillistä suomenkielistä vastinetta, joten sillannimi on suomeksi Bastvikinsilta. (Sen sijaan kaupunginosannimellä Bastvik on suomenkielinen vastine Saunalahti, mutta sillannimi ei perustu kaupunginosannimeen.)

Esimerkiksi nimeä "Kivenlahdensilta" ei pidä käyttää 50 vuoden takaisista ajoista puhuttaessa, koska Stensvikin asuinalueen ja kylän nimen suomenkielinen vastine on muodostettu vasta 1965, mutta ei nykyajastakaan puhuttaessa, koska Kivenlahdensilta – Stensviksbron on idempänä Länsiväylällä Kivenlahdentien ja Kauklahdenväylän kohdalla olevan tiesillan virallinen nimi.

Tammikuun 26. päivänä 1956 puomi nostettiin siis Bastvikinsillalla.

Den 26 januari 1956 lyfte man alltså bommen vid Bastvikbron.

(Viikon nimi 4/2006. Sami Suviranta.)