Kaarlo Sarkia sai muistonimen tutulle seudulle

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
23.3.2018 klo 15.21

Kaarlo Sarkian katu – Kaarlo Sarkias gata on katu Leppävaaran Vermonniityssä. Nimen aiheena on runoilija Kaarlo Sarkia, joka asui tiettävästi ainakin 1930-luvulla ajoittain lähistöllä Linnunlaulun täysihoitolassa.

Kaarlo Sarkian katu lähtee Vermontieltä länteen Vermon raviradan lähellä ja johtaa uusiin asuinkortteleihin. Kadunnimi on virallisen nimistönsuunnittelun muodostama muistonimi, joka on annettu runoilija Kaarlo Sarkian (1902–1945) muistoksi. Nimi on suunniteltu 2010, vahvistettu asemakaavassa 2015 ja otettu käyttöön 2017. Vuoden 2018 tilanteessa osa kadusta on rakennettu.

Kaarlo Sarkia oli alun perin nimeltään Kaarlo Teodor Sulin. Sarkiaa on luonnehdittu sidonnaisen mitan mestariksi; hänen runoutensa on vakuuttanut kriitikot muun muassa runojen rytmin, riimien ja soinnillisuuden ansiosta. Jotkin hänen runonsa tunnetaan myös lauluina.

Tietojen mukaan Sarkia oleskeli toisinaan Espoossa Linnunlaulun täysihoitolassa, joka toimi rantahuvilassa Tarvaspään länsipuolella. Täysihoitolan paikka on 900 metriä Kaarlo Sarkian kadusta etelään.

Vermonniityssä ja Ruukinrannassa on muitakin taiteilijoiden muistoksi annettuja nimiä. Linnunlaulussa Sarkian tavoin asunut Uuno Kailas on saanut oman nimikkokatunsa Kaarlo Sarkian kadun eteläpuolelle, ja lisäksi Vermonniityssä on taidemaalari Anna Sahlsténin mukaan nimetty katu.

Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tietopaketti Kaarlo Sarkiasta, saatavilla osoitteessa: http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/ksarkia/index.html.

(Viikon nimi 12/2018. Marika Luhtala, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017. Täydennetty 2018.)