Heikintori osana Tapiolan nimiympäristöä jo 50 vuotta

  • Jaa Facebookissa
  • TwitterX
2.11.2018 klo 18.16

30.10. 2018 Tapiolan kauppakeskus Heikintori täytti 50 vuotta. Vuonna 1967 järjestettiin kilpailu, jossa vielä työnimellä Pikku Jättiläinen kulkevalle hankkeelle etsittiin nimeä. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 463 nimiehdotusta, joista voittajaksi selvisi Heikintori. Perusteluissa nimeä kuvattiin iskeväksi, suomalaiseksi ja "Tapiolan kalevalaiseen nimistöön sopivaksi". Nimen on yhdistetty myös Pyhään Henrikiin, jonka sanottiin virheellisesti olevan kauppiaiden suojeluspyhimys. Erehdys on saattanut syntyä Heikinmarkkinoista, joita pidettiin aikanaan Pyhän Henrikin kunniaksi vietetyn Heikinmessun yhteydessä, ja vietetään vuosittain ainakin Turussa.

On todennäköistä, että nimen taustalla piispa Henrikiä suurempana vaikuttimena oli väestöliiton toiminnanjohtaja Heikki von Hertzen, joka oli ollut luomassa Tapiolaa. Lisäksi on mahdollista, että Heikintorin nimeen tai sen valintaan vaikutti jonkin verran jo aiemmin nimetty ja lähellä oleva Tapiontori.

Heikintorilla ei ole ruotsinkielistä vastinetta.

Lähde: Nimistö Tapiolan kaupunkikuvassa 1992

(Viikon nimi 44/2018. Kallas Lukka, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus)