Aleksanteri II:n metsästysretki kaikaa yhä Lippajärven nimistössä

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
1.10.2019 klo 16.10

Lippajärven Jänismäki – Harbacken ja muut Jänis-nimet kuuluvat metsästysaihepiirin nimistöön. Metsästys ei valikoitunut nimien aiheeksi sattumalta, vaan se perustuu historialliseen metsästysretkeen, joka järjestettiin Aleksanteri II:n vierailun kunniaksi Träskändan kartanolla vuonna 1863. Metsästysretkeä varten kartanonpuistoon tuotiin jäniksiä Venäjältä saakka. Tietojen mukaan jahdissa ammuttiin 13 hirveä, yli 60 kettua ja 80 jänistä. Lippajärvellä on käytetty metsästyksen aihepiiriä laajemminkin, ja Jänismäen ympäristössä on muun muassa Ajokoirantie – Jakthundsvägen ja Jahtimestarinkuja Jägmästargränden.

Jänis-nimet sopivat alueelle sitenkin, että Kvarnbyn viljelyskartassa vuodelta 1766 esiintyy niitynnimi Härängen niillä sijoilla, jossa nykyään on Jänisniityn viheralue. Jänis on ruotsiksi ’hare’, mutta murteessa myös ’häre’, minkä perusteella niityn nimi voi olla myös jänisaiheinen. Voikin olla, että paikalla on aikoinaan pyydetty jäniksiä.

Jänismäki – Harbacken on puiston, suurkorttelin ja kadun nimenä. Kadunnimeksi se annettiin 1975, ja suurkorttelin nimeksi 1984. Vuonna 1988 asemakaavassa aikaisemmin Jänsimetsäksi (Harskogen) merkitty puisto nimettiin myös Jänismäeksi, sillä nimi istui mäen hallitsemaan maisemaan.

(Viikon nimi 37/2019. Kallas Lukka, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus)