Kaupunginhallitus hyväksyi Espoolaistentalon tarveselvityksen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
11.2.2020 klo 8.49

Kaupungin vanha virastokeskus muuttuu tulevaisuudessa moderniksi ja viihtyisäksi asuin- ja työpaikka-alueeksi. Tärkeä osa uudistuvaa Espoon keskusta on Espoolaistentalo, jonne toteutetaan muiden tilojen ohella kattavat palvelut asukkaille. Hanke nytkähti eteenpäin, kun kaupunginhallitus päätti hyväksyä Espoolaistentalon tarveselvityksen kokouksessaan 10. helmikuuta.

Espoolaistentalo


”Espoolaistentalosta tulee kaupunkilaisia palveleva monitoimirakennus, jonka palvelutorilla on helppo asioida. Taloon suunnitellaan myös päätöksentekoa ja asukasyhteistyötä palvelevat tilat sekä työskentelytiloja kaupungin henkilöstölle. Lisäksi tilaa varataan kulttuurille sekä kaupallisille palveluille”, kertoo teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

Yhdistämällä asukkaiden palvelut, päätöksenteko sekä kaupungin hallinto samoihin tiloihin tavoitellaan entistä sujuvampaa vuorovaikutusta luottamushenkilöiden, asukkaiden ja kaupungin virkamiesten välille.  

Suunnittelukilpailulla etsitään parasta vaihtoehtoa

Espoolaistentaloa suunnitellaan Kirkkojärventielle nykyisten virastotalojen paikalle. Tämänhetkisen aikataulun mukaan rakentamaan päästään vuonna 2023, jolloin rakennus saataisiin käyttöön vuonna 2026. Rakennuksen suunniteltu laajuus on noin 36 000 neliömetriä, josta kaupungin tarvitsemien tilojen osuus on noin 27 000 neliömetriä.

Seuraavaksi Espoolaistentalosta valmistellaan suunnittelukilpailua, jolla etsitään kaupunkikuvaan parhaiten sopivaa ja kustannustehokasta ratkaisua. Hankkeen kustannukset sekä rahoitusmalli tarkentuvat myöhemmin. Tässä vaiheessa talon kustannuksiksi on arvioitu noin 85 miljoonaa euroa. Hankesuunnitelma tulee aikanaan valtuuston hyväksyttäväksi.

Espoon keskus on kaupungin uudistuva sydän

Havainnekuva Espoolaistentalon sisätiloista.

Espoon keskuksessa yhdistyvät erinomaiset liikenneyhteydet, monipuoliset ja kehittyvät palvelut sekä monikulttuurisuus. Virastokeskuksen elävöittäminen on yksi Espoon keskuksen kehittämisen tärkeimmistä tavoitteista.

Uudistusten myötä myös alueen asuntorakentamismahdollisuudet lisääntyvät merkittävästi, kun tontteja vapautuu aseman ympäristöstä. Esimerkiksi entisen virastoalueen tilalle on mahdollista rakentaa koteja noin 1 200 asukkaalle. Lisäksi Suviniityn uudelle asuinalueelle muuttaa lähivuosina noin 1 000 uutta asukasta.

Havainnekuvat: Arkkitehtitoimisto Anttila & Rusanen