Kaupunginhallituksen päätöksiä 15.4.2019

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
15.4.2019 klo 17.08

Espoon kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Raide-Jokerin karsitun hankesuunnitelman laajuus-, kustannusarvio- ja aikataulutarkennukset sekä Raide-Jokerin varikon toteuttamisen Helsingin Roihupeltoon.

Espoo osallistuu varikon infran kustannuksiin 7,1 miljoonalla eurolla.

Kaupunginhallitus edellyttää, että hankkeessa toteutetaan riippumattoman ulkopuolisen tahon toimesta kustannusauditonti tarvittavin väliajoin. Tällä varmistetaan se, että hankkeen toteutusvaiheessa tehtävät työt ja hankinnat kilpailutetaan mahdollisimman laajasti ja hankkeen toteutus etenee tilaajan kannalta kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Kaupunginhallitukselle raportoidaan säännöllisesti hankkeen etenemisestä. Kaupunginhallitus korostaa keskinopeuden merkitystä keskeisenä laatukriteerinä, johon tulee kiinnittää erityistä huomioita myös toteutusvaiheessa.

Raide-Jokerin hankesuunnitelman kustannusarvio on noussut siten, että pikaraitiotien infrastruktuurin kokonaiskustannusarvio on yhteensä 386 miljoonaa euroa. Espoon maksettavaksi jäävä osuus on 92,5 miljoonaa euroa. Espoon osuuden kustannusnousu 17 % eli 16 miljoonaa euroa.

Hankkeen rajausta on tarkennettu Espoossa kustannusten nousun hillitsemiseksi. Kaupunginhallitus ei esittänyt uusia karsintoja.

Tarkennetun aikataulun mukaan Raide-Jokerin liikennöinnin on arvioitu alkavan kesäkuussa 2024. Raideliikenne tulee kasvattamaan alueen vetovoimaa asuntojen ja työpaikkojen sijoittumiseen.

Kaupunginhallitus päätti muista asioista esitysten mukaisesti.

Kaupunginhallituksen esityslista/ennakkopöytäkirja