Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Otaniemeä kehitetään monipuolisena kaupunginosana

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
10.8.2020 klo 13.04

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti, että Otaniemen keskuksen jatkokehittämistä viedään eteenpäin Senaatti-kiinteistöjen ja Aalto-korkeakoulusäätiö sr:n esittämien tavoitteiden ja periaatteiden pohjalta. Otaniemi-Keilaniemi alue on Espoon tärkein innovaatiotoiminnan keskittymä ja verkottumisalusta.

Biologin ja meritekniikan aluekokonaisuuden kehittämisen tulee tukea erityisesti työpaikka-, tutkimus- ja opetustilojen kehittymistä. Tarkoituksena on järjestää yhdessä biologin ja meritekniikan aluekokonaisuuden suunnittelusta kutsukilpailu. Ideakilpailun tavoitteena on ratkaista alueen kaupunkirakenteellinen kokonaisidea, liikenneratkaisut, pysäköinti, rakentamisen määrä ja sen sijoittuminen.

Lisäksi kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti, että alueen kehittämisessä ja suunnittelussa tulee erityisesti pyrkiä:
- elinvoimaa, innovaatioita ja kilpailukykyä vahvistavaan työpaikkakehitykseen
- toiminnallisesti monipuoliseen, elävään ja joustavaan kaupunkirakenteeseen
- tehokkaaseen sekä ekologisesti kestävään kaupunkirakenteeseen, joka tukee kestävää taloutta, joustavaa liikkumista ja työpaikkapysäköintiä ja jossa liikkuminen perustuu ensisijaisesti jalankulkuun, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen
- arkkitehtuuri on korkeatasoista ottaen huomioon Otaniemen kulttuuriympäristö
- Aalto-yliopiston ja siihen liittyvän yritystoiminnan kehittymiselle luodaan parhaat mahdolliset edellytykset.
- asuntotuotannosta osan tulee kohdentua opiskelija-asumiseen
- ottamaan kaikessa Otaniemen rakentamisessa huomioon Natura-alueen keskeisen merkityksen sekä muiden ranta-alueiden ja koko kampusalueen sisäisten puistojen tärkeyden

Kaupunki edellyttää, että maanomistajat yhteistyössä alueen muiden toimijoiden ja kaupungin kanssa laativat kaavoituksen osaksi koko Otaniemen alueen pysäköintisuunnitelman toteutusaikatauluineen painottaen maanalaista pysäköintiä, joka tehokkaasti kytketään myös Keilaniemen kalliopysäköintiin.

Tiedote 7.8.2020: Otaniemi vahvistuu edelleen työpaikka- ja kampuskaupunginosana
--
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 78 omakotitonttia hakumenettelyllä valittaville yksityishenkilöille tai heidän toimestaan perustettaville asunto-osakeyhtiöille.

Lisää aiheesta: Omakotitonttihakuun tulossa lähes 80 tonttia
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa alueen varausta Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten entisin ehdoin. Kaupunki antaa ohjeeksi suunnittelulle, että rantaraitin merkitystä ja avointa käytettävyyttä pitää korostaa, alueen toimintoja tulee kytkeä myös rantaraitin käyttöön ja sen yli tapahtuvaa liikennettä tulee minimoida.
--
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat