eLupa-palvelu tekee asioinnista helpompaa ja nopeampaa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
30.5.2016 klo 11.54

eLupa-palvelussa hoidat samalla kertaa kaikki alueiden käyttöön, kaupunkisuunnitteluun, rakennusvalvontaan ja tontteihin liittyvät asiat. Palvelussa voit seurata hakemuksesi käsittelyä ja lähettää kaupungille pikaviestejä.

Espoossa on testattu hyvällä menestyksellä eLupa-palvelua, jonka kautta nykyisin haetaan esimerkiksi kaikki sijoitus- ja kaivuluvat.

Sijoituslupa tarvitaan esimerkiksi maanalaisten kaapelien ja johtojen asennuksiin. Kaivulupa sen sijaan antaa luvan suorittaa työn, kuten esimerkiksi kaivamisen tilapäisine liikennejärjestelyineen. Liikennejärjestelyyn voidaan hakea lupaa myös erikseen.

”Suurin osa lupien hakijoista on operaattoreita, mutta välillä tulee vastaan myös talonrakentajia. Rakennusvalvonta luvittaa kiinteistöjen pihat ja me yleiset alueet eli kadut ja puistot”, sanoo lupainsinööri Pekka Ikonen.

Jos verkkopankki sujuu, sujuu eLupa-palvelukin

Sijoitus- ja kaivulupia myöntää kaupunkitekniikan keskuksessa alueiden käytön hallinnan yksikkö. Sähköistä järjestelmää on testattu jo jonkin aikaa, ja siitä on hyviä kokemuksia. Nyt kaupungin vahva suositus on, että kaikki hakemukset tehtäisiin sähköisen järjestelmän kautta.

”Tämä on itsenäinen järjestelmä, mutta toisaalta sama, jota käyttävät jo nyt rakennusvalvonta, kaupunkisuunnittelu ja tonttiyksikkö. Kun me olemme mukana, löytyvät kaikki samasta portaalista”, Ikonen sanoo.

Järjestelmä on helppokäyttöinen - sen käyttäminen vaatii vain käyttäjätunnuksen ja salasanan tekemisen, hieman kuin sähköpostitilin avaamisessa. Palvelussa ei vaadita vahvaa tunnistautumista, eli pankki- tai mobiilitunnusten käyttöä.

”Jos verkkopankin käyttäminen sujuu, onnistuu tämäkin helposti”, sanoo Ikonen.

Pikaviesteillä helposti yhteyttä kaupunkiin

Kirjauduttuaan palveluun käyttäjä piirtää karttaan summittaisen kaapelin linjan - millimetrin tarkkuudella ei tarvitse piirtää, mutta on olennaista, että kuvasta selviää esimerkiksi, kummalla puolen katua kaapeli kulkisi. Lisäksi on kerrottava sanallisesti, mistä työstä on kyse ja annettava yhteystiedot ja arvio tekoajasta.

Sähköiseen järjestelmään liitetään suoraan myös liitteet, kuten tarkat suunnitelmapiirrokset, valtakirjat ja kuvat kohteesta. Myöhemmin kaupunki antaa myös päätöksensä sähköisenä liitteenä samassa palvelussa.

Asiointia helpottaa pikaviestiominaisuus, jonka avulla asiakas voi kysyä nopeastikin mieltään askarruttavista asioista. Kysymyksiin pyritään vastaamaan nopeasti, toki virka-aikana. Tavoitteena on käsitellä hakemukset viikon kuluessa.

Hakemuksen vaiheiden etenemistä voi myös seurata sähköisessä palvelussa: siellä kerrotaan esimerkiksi se, että hakemus on otettu käsittelyyn, ja se, kun päätös on tehty.

”Aikaisemmin hakemuksia lähetettiin sähköpostitse, mutta niin hakemusten käsittely on hitaampaa. Sähköisen palvelun kautta hakemuksen tekeminen on nopeampaa ja helpompaa asiakkaalle itselleenkin”, sanoo Ikonen.

Lisätietoja antaa: Pekka Ikonen, lupainsinööri, Espoon kaupunkitekniikan keskus: 050 3539465, pekka.v.ikonen@espoo.fi

Linkki lupapalveluun