Eestinkallion koulu

Eestinkallion koulu on 350 oppilaan alakoulu eteläisessä Espoossa. Koulussamme on yleisopetuksen ryhmiä, erityisryhmiä oppimisen pulmia omaaville oppilaille sekä valmistavaa opetusta. Koulussa järjestetään myös esikouluopetusta, josta vastaa suomenkielinen opetustoimi (suko). Ryhmiä on kaksi. Esiopetukseen liittyvästä varhaiskasvatuksesta vastaa suomenkielinen varhaiskasvatus.

Eestinkallion koulu on mukana kestävän kehityksen Vihreä Lippu -ohjelmassa sekä Liikkuva koulu -hankkeessa. Ympäristökasvatustoiminnassa olemme arvostetulla kestävällä tasolla usean vuoden järjestelmällisen työn tuloksena. Koulun pihalla salossa liehuva Vihreä Lippu ja sertifikaatti seinällä ovat tästä vakuutena. 

Koulun toimintakulttuuri ja arjen työ nojaavat vahvaan yhdessä tekemiseen. Olemme kehittäneet järjestelmällisesti sekä oppilaiden että henkilökunnan osallisuutta koulutyössä. Oppilaskunnan toiminta on erittäin aktiivista ja monipuolista. Tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja monipuolisia pedagogisia käytäntöjä (TVT-osaaminen) olemme kehittäneet kouluyhteisönä. Eestinkallion koulussa työskentelyä kuvaa oppimisen ja työn tekemisen ilo.