Espoon uusivuosi 2024

Uusi vuosi vastaanotetaan Espoossa kaikkien kaupunkilaisten yhteisessä juhlassa. Tapiolan keskustaan sijoittuvan tapahtuman pääshowna nähdään spektaakkelimainen vesi-valo-show. Illan kruununjalokivenä koettava Salaovi-teos kipinöi iloa ja väreilee taianomaisesti uudenvuoden juhlassa. Koko perheen tapahtuma levittäytyy Tapiolan keskustaan Espoon kulttuurikeskuksen, Tapionpuiston ja Kauppakeskus AINOAn välille. Säkenöivän tunnelman idyllisen urbaaniin tapahtumaan luovat laaja valo- ja äänitaidekokonaisuus, sirkustaide, svengaava loungebaari sekä lasten disko ja valotyöpajat.

Espoon uusivuosi 2024
Su 31.12.2023, Tapiolan keskus
Vapaa pääsy

Tapahtuman ohjelma:

/// VESI-VALO-SHOW: SALAOVI

Tapahtuman kohokohtana on kolme kertaa illan aikana esitettävä, Las Vegasin näyttävistä suihkulähdenäytöksistä inspiroitunut, vesi-valo-show. Teoksen musiikin on toteuttanut Handshaking-artistinimellä esiintyvä muusikko Fedja Kamari. Salaovi-niminen teos on nimensä mukaisesti kurkistusikkuna jännittävään ja salaperäiseen uuteen vuoteen ja sen lupauksiin. Äänimaailma kipinöi paikoin uhkaavastikin, kunnes se vapautuu harmoniseen juhlasointiin. Vesi- ja valoteoksen toteuttamisesta vastaa media & show -toimija Tanssivat Vedet. Show-ajat: klo 18.30, 19.30, 20.30.

/// VALO- JA ÄÄNITEOKSET
Kymmenen ammattitaiteilijan teokset luovat valo- ja äänipolun, joka juhlistaa alueen ainutlaatuista arkkitehtuuria. Taiteilijat: Artturi Taira, Juha Forsander, Jussi TwoSeven, Karin Mäkiranta, Merle Karp, Pihla Lemmetyinen, Sampo Aatos, Tero Juuti, Tuulia Tanila
Sijainti: Reitti kulkee Espoon kulttuurikeskukselta Tapiolan uimahallin taakse, Tapiolan kirkolle, Tapionpuistoon ja keskustornille.

/// SIRKUSTAIDE
Sirkustaiteilijoiden Minkan, Janin ja Veronican säkenöivillä valoilla sekä taidokkaalla jongleerauksella ja vanteenpyörityksellä leikittelevään esitykseen voi kohdata eri puolilla tapahtuma-aluetta.
Sijainti: Tapahtuma-alue

/// FLOW-TAIDE
Belenos Group of Arts on tullut tunnetuksi omaleimaisesta tyylistään tehdä flow-taiteita ja esityskokonaisuuksista, joissa yhdistyvät katseen vangitsevat ryhmäkoreografiat sekä näyttävät ja uniikit esiintymisasut.
Sijainti: Tapahtuma-alue

/// LASTEN DISKO
DJ Hermannin riemastuttavat biisivalinnat ja Tanssikoulu DCAn valovoimaiset tanssijat tempaisevat perheen pienimmät mukaan tanssiin ja pitävät tunnelman korkealla koko illan ajan.
Sijainti: Kupla-tapahtumatila, klo 17-20

/// NÄKÖALABAARI feat. DJ OLD CRANK
Espoon kulttuurikeskuksen 2. kerrokseen avautuu svengaava 1930-1950 -lukuja henkivä näköalabaari, jossa DJ Old Crankin tyylikkäät musavalinnat kietoutuvat foxin, jazzin, lattarin, fintoxican ja kotimaisen iskelmän ympärille.
Sijainti: Espoon kulttuurikeskus, klo 16-20.30 (Dj 16.30-20.30)

/// VALOTYÖPAJAT
Valomaalausta, uv-valoja ja mystiset valolaatikot - kuka vain voi olla yhden illan ajan valotaiteilija! Valitse omaan makuusi sopivin valomuoto tai kierrä illan aikana kaikki työpajat.
Sijainti: Espoon kulttuurikeskus, klo 17-20

/// VIDEOTEOS: TAPIOLA 2053
Kauppakeskus AINOAn suuren näytön ottaa haltuun taiteilija Juha Forsanderin videoteos Tapiola 2053. Teos on tekoälyavusteinen animaatio kuvitteellisesta tulevaisuuden Tapiolasta. Animaatiossa rakennukset ja ympäristö ovat jatkuvassa muutoksessa ja saavat utopistisia muotoja. Tapiola on ollut espoolaissyntyiselle Juha Forsanderille lapsuudesta asti tuttu ja rakas kaupunginosa. Vaikka Tapiolan keskus on muuttunut valtavasti näistä ajoista, sen ympärillä tutut rakennukset ja puutarhamaisuus ovat yhä olemassa miltei samanlaisina.
Sijainti: Tapionpuisto

Tapahtuman tuottaa Kaupunkitapahtumat Espoo, yhteistyössä Espoon kulttuurikeskus ja Kauppakeskus AINOA kanssa.

Tervetuloa kokemaan uudenvuodenaaton ilo, valo ja kohtaamiset tunnelmalliseen tapahtumaan!

KAUPPAKESKUS AINOA

Kauppakeskus Ainoan liikkeet palvelevat uudenvuodenaattona asiakkaita vähintään klo 18 saakka, yleiset tilat ovat avoinna klo 22 asti. Kulku tapahtuma-alueelle onnistuu siis Ainoan kautta koko tapahtuman ajan. Kauppojen, erikoisliikkeiden ja palveluiden lisäksi Ainoasta löytyy laajasti ravintolatarjontaa ja suuri osa ravintoloista on auki iltaan saakka. Tarkemmat tiedot liikkeiden aukioloajoista löytyvät Ainoan verkkosivuilta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

 

TAPAHTUMA-ALUEELLE SAAPUMINEN

Espoon uusivuosi 2024 -tapahtuma järjestetään Tapiolan keskuksessa, erinomaisten liikenneyhteyksien päässä. Suosittelemmekin saapumaan alueelle mahdollisuuksien mukaan julkisella liikenteellä tai reippaillen.

Tarkat julkisen liikenteen aikataulut ja reitit löytyvät HSL:n Reittioppaasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Saapuminen metrolla
Tapiolan metroasema sijaitsee tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä, metro kulkee uudenvuodenaattona pidennetyn aikataulun mukaan.

Saapuminen bussilla
Ainoan bussiterminaalin kautta kulkee useita bussilinjoja ja bussiterminaalista pääsee kätevästi tapahtuma-alueelle. Katso Tapiolan lähialueen ja julkisen liikenteen kartta tästä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Esteetön saapuminen
Taksit pääsevät jättämään asiakkaat pois kyydistä Tapionaukion taksitolpalla, joka on käytössä tapahtuman ajan normaalisti.

Saapuminen autolla
Alueelle ei suositella autolla saapumista vilkkaan liikenteen vuoksi. Lähin, maksullinen parkkialue on Tapiola Park -pysäköintihalli kauppakeskus Ainoan yhteydessä. Pysäköintihalli on auki klo 24 saakka ja ulosajo onnistuu 24/7, hallia operoi Aimo Park, tarkemmat ohjeet löytyvät täältä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).