Suomen kauneimmat kalat 29.6.2016 klo 9.00
Näyttelyssä esitellään taiteilija-kuvittaja Sakke Yrjölän Suomen kalat –kirjaa varten maalaamia yksityiskohtaisia ja kauniita lajitunnistuskuvia. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 29.6. - 28.8.2016. Näyttelyn avajaisia vietetään 29.6. klo 15. Tervetuloa!
Metsämieli-harjoituksissa pysähdytään kuulostelemaan luonnon herättämiä myönteisiä tunteita ja ajatuksia. Harjoitukset syventävät itsetuntemusta, taltuttavat stressiä, virkistävät ja antavat voimavaroja. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 30.6.2016. Vapaa pääsy!

Uutiset

RSS
  • Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry on aloittanut kiinteistökohtaiset ilmaiset ja puolueettomat neuvontakäynnit Espoossa. Yhdistyksen neuvojat antavat kiinteistökäynneillä eväitä jätevesien tehokkaaseen käsittelyyn ja samalla lähiympäristön tilan parantamiseen. Tavoitteena on tehdä kesän aikana noin 120 neuvontakäyntiä.
  • Jo usean vuoden ajan Olarin alueella on esiintynyt rankkasateilla tulvia jopa siinä määrin, että vettä on noussut yläjuoksulla sijaitseviin asuntoihin. Nyt tilanne on mahdollista korjata uuden hulevesien ylivuotoaltaan avulla.
  • Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti Tapiolan urheilupuistoa koskevasta kokonaissuunnitelmasta, jonka pohjalta suunnittelu jatkuu. Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n jalkapallo- ja tapahtuma-areenaa koskevaa suunnitteluvarausta ei enää jatketa.
  • Helsinki, Espoo ja Vantaa toteuttivat huhtikuussa 2016 Päihdetilannekyselyn kaupunkien verkkosivuilla. Kyselyllä kartoitettiin sitä, miten asukkaat kokevat pääkaupunkiseudun päihdetilanteen tällä hetkellä. Kysymyksillä kartoitettiin asukkaiden suhtautumista alkoholijuomien myyntiin ja mainontaan sekä kysyttiin, mitä havaintoja he ovat tehneet nuorten päihteidenkäytöstä. Myös päihteiden käytöstä aiheutuvista haitoista kysyttiin.
  • Elokuun alusta alkaen Kela maksaa yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevista esiopetusikäisistä lapsista enintään pienintä hoitorahaa ja
    tulosidonnaista hoitolisää sekä Espoo-lisän. Lue tiedotteesta Espoon tulkinta tästä päätöksestä.

Tapahtumia

RSS