Kaupungit etsivät yhdessä vähäpäästöisen liikkumisen ratkaisuja

Liikenne aiheuttaa noin viidesosan Suomen ilmastopäästöistä. Suuri osa päästöistä syntyy kaupungeissa, joten niiden on syytä myös ottaa vastuuta päästöjen vähentämisestä. Yksi keino tähän on autoliikenteen vähentäminen. Tämä tapahtuu siten, että ihmisiä kannustetaan liikkumaan oman auton sijasta esimerkiksi jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä tai ainakin valitsemaan sähköauton bensa- tai dieselauton sijasta.

Espoon, Tampereen, Turun ja Oulun kaupungeilla on yhteinen hanke, ”Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa”. Liikennehubeilla tarkoitetaan liikkumisen solmukohtia eli kaupunkikeskuksia, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja on vahva joukkoliikenne. Siten niissä on myös mahdollista kehittää ja kokeilla uusia liikkumispalveluja, jotka tuottavat mahdollisimman vähän päästöjä.

Kestävää tulevaisuutta, mutta myös uutta liiketoimintaa

Uusista palveluista syntyy myös uutta liiketoimintaa. Joidenkin arvioiden mukaan liikkumispalveluiden maailmanlaajuinen liiketoiminta voi olla tulevaisuudessa satojen miljardien eurojen arvoista.

”Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa” -hankkeen päätavoite on parantaa alan yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Samalla, kun kaupungit edistävät omia kestävän kehitykset tavoitteitaan, kokeiluja kaupunkien kumppaneina toteuttavat yritykset kehittävät

  • uusia liikkumispalveluja
  • matkaketjuja eli usean matkustustavan yhdistelmiä
  • pysäköintijärjestelmiä
  • sähkökäyttöisiä liikkumisvälineitä, kuten esimerkiksi pyöriä, potkulautoja, mopoja tai autoja
  • autonomista bussiliikennettä.

Osa kuuden suurimman kaupungin 6Aika-työtä

Espoon kaupunki on hankkeen päätoteuttaja. Muut hanketta toteuttavat organisaatiot ovat Business Tampere, Oulun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki.

”Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa” ‑hanke on osa 6Aika-strategiaa. Strategiaa toteuttavat Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupungit. Näitä kaupunkeja kutsutaan myös kuutoskaupungeiksi, koska ne ovat Suomen kuusi suurinta kaupunkia.

6Aika-strategian tavoitteena on kehittää kaupunkeihin entistä parempia palveluja sekä synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja. 6Aika-työtä tehdään EU-rahoituksella vuoden 2022 loppuun asti.

Kuusi suurinta kaupunkia ovat sitoutuneet myös yhteiseen liikennealan kansalliseen kasvuohjelmaan vuosiksi 2018–2022. Tämän hankkeen toimenpiteet ovat kasvuohjelman tavoitteiden mukaisia.

Hankkeen loppuseminaari lähetettiin verkkoon keskiviikkona 1.12.2021 klo 9–13. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Turun kaupungin YouTube-kanavalla(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Hankkeessa tuotettiin nopeiden kokeilupalvelujen käsikirja, jossa esitellään kokeilujen arvioinnin ja toteuttamisen hyviä käytäntöjä hankkeessa tehtyjen kokeilujen avulla. Käsikirja on tarkoitettu oppaaksi kokeiluja toteuttaville ja aiheesta kiinnostuneille tahoille, kuten kaupungeille, yrityksille tai hankkeille. Käsikirjan koosti Turun ammattikorkeakoulu.

Joukkoliikenteeseen tukeutuvien matkaketjujen kehittäminen

Vähähiilinen liikkuminen, kuten sähkö- ja biokäyttöiset ajoneuvot sekä jaetut ajoneuvoresurssit

Robottibussien käyttöönotto, liiketoimintamallien ja autonomisen liikenteen kehittäminen

Älykkäät pysäköintiratkaisut