 |
 |
 |
|
Hankelistaus
|
| |
Valitse näytettävät hankkeet ja aloitteet

Hankkeita listauksessa yhteensä
24 kpl
|
|
| |
 |
| |
| 1 2 3 | Seuraava |
|
Asemakaavoituksen tavoitteena on säilyttää Bembölen alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot ja luoda edellytykset alueen elinvoimaiselle kehitykselle.
Päivitetty 10.3.2010
|
 |
|
Valtuusto on 12.10.2009 päättänyt uuden jätevesipuhdistamon sijoittamisen Blominmäkeen.
Päivitetty 15.4.2010
|
 |
|
Espoon keskuksen alueen maankäyttöä ja kaupunkirakennetta kehitetään palveluiltaan monipuoliseksi ja eläväksi kaupunkimaiseksi keskusta-alueeksi.
Päivitetty 5.5.2010
|
 |
|
Osayleiskaavalla osoitetaan maankäyttö Espoon pohjoisosien yleiskaavan selvitysalueelle ja mahdollisille yleiskaavan muutoksille. Turunväylän (E18) yhteyksiä hyödynnetään elinkeinostrategian mukaiseen kaupallis-teolliseen työpaikkarakentamiseen. Asuntorakentamisen tavoitteena on luontaisiin lähtökohtiin tukeutuva pientalovaltainen kaupunkirakenne palveluineen. Virkistysalueiden palveluilla tuetaan Nuuksion Kansallispuiston käyttöä.
Päivitetty 23.6.2010
|
 |
|
Yleiskaavan mukaisesti alue kaavoitetaan kerrostaloalueeksi. Alueen toteutuksesta tehtäneen sopimus maanomistajan kanssa.
Päivitetty 10.7.2009
|
 |
|
Suunnittelualue sijaitsee Espoon keskuksessa, Siltakadun länsipäässä. Tavoitteena on mahdollistaa ns. Perheiden talon rakentaminen ja asuinrakennuksen rakentaminen pysäköintialueen päälle. Tonttijärjestelyjä tarkennetaan ja muutosten myötä Siltakatu rakentuu valmiiksi Espoon keskuksen pääkaduksi.
Päivitetty 1.2.2010
|
 |
|
Kirkkojärvenpuisto kaavoitetaan toiminnallisesti monipuoliseksi kaupunkipuistoksi Espoonjokilaakson maisema-arkkitehtuurikilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta sekä maisemallisia ja luonnon arvoja säilyttäen ja korostaen. Puistoon suunnitellaan uusi Espoonjokilaakson osia yhdistävä kevyenliikenteen pääreitti. Asemakaavalla mahdollistetaan myös Espoonjoen uoman osittainen siirtäminen.
Päivitetty 10.7.2009
|
 |
|
Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan IKEA:n toimitilojen laajennus, osana alueen laajempaa kehittämistä kaupallisten palveluiden ja työpaikkojen keskittymäksi. Samalla Espoontien katualueen rajauksia tarkistetaan.
Päivitetty 10.7.2009
|
 |
|
Tarkoituksena on luoda edellytykset teollisuus- ja varastotoimintojen sijoittumiselle nykyisin rakentamattomalle metsäalueelle. Kaupunginhallitus on hyväksynyt tavoiteohjelman 29.4.2003.
Päivitetty 16.10.2009
|
 |
|
|
Tavoitteena on muuttaa rakentamaton yleisten rakennusten korttelialue sekä asuintalojen korttelialue asuinpientaloalueeksi.
Päivitetty 9.7.2010
|
| 1 2 3 | Seuraava |
| |