Työ ja yrittäminen - uutiset

1
2
3
4
Seuraava Viimeinen

Julkaistu
Elinvoimainen Suomi

Espoo on mukana elinvoimaisia kuntia esittelevässä Helsingin Sanomien maksullisessa liitteessä Elinvoimainen Suomi 2013. Voit tutustua julkaisun sähköiseen versioon.

20.5.2013
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksiä 13.5.

LähiTapiolalle varattiin alue Tapiolan Merituulentieltä liikekeskuksen toteuttamista varten. Nuijalasta Turunväylän pohjoispuolelta varattiin alue Toyota-talon suunnittelua varten.

13.5.2013
Kesäseteli 2013

Espoon kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen nuoren töihin kesäsetelillä 01.05 - 30.09.2013 välisenä aikana. Työpäiviä on oltava vähintään 10 ja työtunteja vähintään 50.
Kesäseteli on tarkoitettu kaikille vuosina 1995 - 1997 syntyneille espoolaisille nuorille.

10.5.2013
Yrittävä Espoo kertoo tarinoita yrittäjyydestä

Kaupungin ja Länsiväylä-lehden yhteistyönä toteuttamat Yrittävä Espoo –sivut julkaistiin keskiviikkona 24.4. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä yrittäjyyssivusto nostaa esille yrittäjätarinoita ja ajankohtaisia asioita kaupungin elinkeinotoiminnassa.

29.4.2013
Matinkylän palvelutori etenee

Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoksen päätöksiä 22.4.2013

24.4.2013
Miten Helsingin metropolialue nousee EU:n älykehityksen pioneeriksi?

Älykästä erikoistumista ja älykehityksen edelläkävijyyttä ratkotaan, kun EU:n alueiden päättäjät ovat koolla Dipolissa 25.-26.4. Lähes sata EU:n alueiden komitean tutkimus- ja koulutusasioita käsittelevän valiokunnan jäsentä kokoontuu Espoossa.

23.4.2013
Siivouspäivä laajentaa kierrätyskulttuuria pihapiireihin ja kaduille

Kaksi vuotta sitten aktiivisten kaupunkilaisten Helsingissä aloittama Siivouspäivä onnistuu nyt myös Espoossa. Tänä vuonna kierrätyksen juhlaa vietetään lauantaina 25.5.2013.

22.4.2013
Kaupunginjohtaja ja yrittäjät kannustavat kesätyöntekijöiden palkkaamiseen

Kaikkia espoolaisia yrittäjiä ja yrityksiä kannustetaan palkkaamaan vähintään yksi nuori kesätöihin. Kaupungin kesäsetelit ovat hyvä väline, jolla voi kattaa osan palkkakuluista.

12.4.2013
Pääkaupunkiseudun vuoden Nuori Yrittäjä Espoosta

Pääkaupunkiseudun yrittäjät ovat valinneet seudun Nuoreksi Yrittäjäksi 2013 espoolaisen Heikki Lehmuskosken.

12.4.2013
Pk-yrityksen ympäristövastuut -aamukahviseminaari 11.4. klo 8.30-11.00 Leijassa

Helsingin seudun kauppakamarin käynnistämän Pk-yrityksen ympäristövastuut -hankkeen aamukahviseminaariin on vielä muutamia paikkoja auki. Seminaarissa käsitellään tällä kertaa kiinteistöissä ja rakennusalalla pk-yrityksiin kohdistuvia ympäristövelvoitteita.

8.4.2013
Espoo hakee päiväkotitoimittajia yhteistyökumppaneiksi

Espoon kaupunki etsii yhteistyökumppaneiksi toimittajia, jotka ovat valmiita rakentamaan ja/tai toimittamaan päiväkoteja kaupungille. Lähivuosien tarve on noin 4 - 8 pysyvää ja useita siirtokelpoisia päiväkoteja.

2.4.2013
Rovio ja Tieto saivat suunnitteluvarauksen Leppävaaraan

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti varata Roviolle ja Tiedolle tontin Leppävaaran Perkkaalla viihde- ja vapaa-ajan tilojen sekä toimistorakentamisen suunnittelua varten.

11.3.2013
Espoo mukana maailman suurimmilla kansainvälisillä kiinteistöalan messuilla

Espoo on mukana kansainvälisillä kiinteistöalan MIPIM-messuilla (Le Marché International des Professionnels de I’IMmobilier) Cannesissa Ranskassa. Maailman suurin kansainvälinen kiinteistö- ja sijoittajien tapahtuma MIPIM kokoaa kaikkiaan yli 20 000 osanottajaa, yli 4 200 näytteilleasettajaa 80 maasta.

7.3.2013
Liiketoiminnan kehittämisohjelma pk-yrityksille

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari on käynnistänyt yhdessä Aalto-yliopiston kanssa kansainvälis-tymisohjelman suomalaisille pk-yrityksille. Tavoitteena on teknologiateollisuuden yritysten markkina-aseman parantaminen Saksan markkinoilla ja kaupan laajentaminen kansainvälisille markkinoille Saksan kautta.

22.2.2013
Lumitilanne saattaa aiheuttaa ongelmia rakennuksille, joiden kattorakenteilla on pitkät jännevälit

Uudenmaan ELY-keskus toteaa, että kevään vaikeutunut ja mahdollisesti edelleen vaikeutumassa oleva lumitilanne saattavat aiheuttaa ongelmia mm. rakennuksille, joiden kattorakenteilla on pitkät jännevälit.

15.2.2013
Kunta-ala tarjoaa nuorten mielestä ihmisläheistä ja merkityksellistä työtä

Nuorten mielikuvat työstä kunta-alalla ovat merkittävästi kapea-alaisemmat kuin mitä kunta työnantajana todellisuudessa tarjoaa, ilmenee KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton ja Kevan teettämästä selvityksestä.

30.1.2013
Olemme Facebookissa: Espoon keskus

Espoon keskuksen omat facebook-sivut on julkaistu. Käy klikkaamassa I like ja olet mukana!
www.facebook.com/Espoonkeskus

30.1.2013
Espoon kaupunki tarjoaa kesätöitä nuorille

Kesätöiden hakuaika on lopuillaan. Muutamia kesätyöpaikkoja on edelleen haettavana.
Käymme parhaillaan hakemuksia läpi ja olemme haastatteluihin kutsuttaviin henkilökohtaisesti yhteydessä. Ilmoitamme kaikille kesätyötä hakeneilla sähköpostitse, kun kaikki tehtävät on täytetty.

22.1.2013
Jukka Mäkelä: Nokian sopeuttamistoimiin vastataan yhteistyöllä

"Suomen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää luoda edellytykset uusien osaamisintensiivisten työpaikkojen syntyyn, jotta osaaminen pysyisi Suomessa”, Jukka Mäkelä toteaa.

17.1.2013
Kunnat digitalisoimaan palveluitaan

Tänään julkaistu Pekka Ala-Pietilän johtaman ICT 2015 -työryhmän raportti nostaa esiin monia Suomen kilpailukyvyn kannalta keskeisiä toimenpiteitä. Espoossa halutaan tarttua raportissa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen tosissaan.

17.1.2013

1
2
3
4
Seuraava Viimeinen