Työllistämisen Espoo-lisä

Työllistämisen Espoo-lisä on tarkoitettu välityömarkkinoiden rahoitukseksi, jolla tuetaan kolmannen sektorin työllistämistä sekä työntekijöiden edelleen sijoittumista avoimille työmarkkinoille työministeriön ja Espoon kaupungin ohjeiden mukaisesti.

Espoon kaupunki voi myöntää työllistämisen Espoo-lisää

  • yhdistykselle, järjestölle tai säätiölle, joka on rekisteröity Espooseen
  • työllisyyshankkeelle, joka toimii Espoossa ja työllistää kolmannelle sektorille tai edelleen sijoittaa avoimille työmarkkinoille
  • sosiaaliselle yritykselle, joka toimii pääkaupunkiseudulla

Espoo-lisän saamisen edellytyksenä on, että edellä mainitut työnantajat palkkaavat espoolaisen pitkäaikaistyöttömän työsuhteeseen tai oppisopimuskoulutukseen ja että työ- ja elinkeinotoimisto on myöntänyt tätä varten palkkatukea.

Työllistämisen Espoo-lisää voidaan myöntää myös valtakunnalliselle järjestölle tai järjestölle, joka on rekisteröity muualle, mutta jolla on toimipaikka Espoon alueella tai jonka toiminta selkeästi hyödyttää espoolaisia. (Tukea ei myönnetä julkisyhteisöille kuten seurakunnille.)

Työllistämisen Espoo-lisän määrä on 300 euroa kuukaudessa. Tukea myönnetään samalle ajalle kuin TE-toimisto on myöntänyt palkkatukea,  kuitenkin enintään kaksi vuotta ja se maksetaan työsuhteen alettua pääsääntöisesti neljässä erässä.

Työllistämisen Espoo-lisän hakeminen

Työllistämisen Espoo-lisää haetaan työ- ja elinkeinotoimiston kautta hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkamista. Hakemuslomakkeen saa Espoon työ- ja elinkeinotoimistosta. Täytetty hakemuslomake toimitetaan työ- ja elinkeinotoimistoon. Työ- ja elinkeinotoimiston virkailija liittää siihen palkkatukipäätöksen ja toimittaa hakemuksen liitteineen Espoon työvoiman palvelukeskukseen. Tuen hakija on velvollinen toimittamaan pyydettäessä lisäselvityksiä.

Työnantaja saa päätöksestä kirjallisen ilmoituksen. Tuki maksetaan vasta sen jälkeen, kun työsuhde on alkanut.

Julkaistu 11.1.2012 klo 9.56 , päivitetty 11.1.2012 klo 10.37

Aihealue:
  • Työ