Tilannepäivitys: Turun moottoritie toistaiseksi auki Kirkkojärven kohdalla, tulva jatkuu

11.10.2017 klo 10.11

Julkaistu: 11.10.2017, 10:04
Liikennevirasto

Turun moottoritiellä molempiin ajosuuntiin on yksi ajokaista suljettu tulvan vuoksi Kirkkojärven työmaan kohdalla.

Aamun liikenne sujui Turun moottoritiellä (Vt 1) hyvin kaistojen sulkemisesta huolimatta. Monet autoilijat olivat lähteneet liikkeelle normaalia aiemmin sekä valinneet reitiksi Kehä III:n ja Länsiväylän. Liikenne jakautui näin tasaisemmin pidemmälle ajalle ja useammalle väylälle.

Tulvavesi jatkaa nousuaan

Toistaiseksi Turun moottoritie Kirkkojärven kohdalla on saatu pidettyä auki. Tulvavesi jatkaa kuitenkin nousuaan edelleen. Tielle saatiin yön aikana rakennetuksi suojavalli molempiin ajosuuntiin ja suojavallin vahvistamista jatketaan päivän aikana. Lisäksi vesipumpuilla ollaan toistaiseksi saatu pidettyä vesi suojavallien ulkopuolella.

Myös Vihdintiellä Askiston kohdalla vesi on noussut tielle. Paikalla on alennettu nopeusrajoitus, mutta tie pystytään pitämään liikenteellä. Etelä-Suomessa on myös muita yksittäisiä tulvakohtia alemmalla tieverkolla, joissa vesi on noussut tai uhkaa nousta tielle.  

Liikennevirasto tiedottaa tilanteen kehittymisestä ennen iltapäivän ruuhkahuippua.

Lisätietoja liikennetilanteesta:

Liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen puh. 040 7188 797.

Aiemmin tiedotettua:

10.10.2017 Turun moottoritiellä toinen kaista on suljettu tulvan vuoksi Kirkkojärven työmaan kohdalla