Teollisuusalueesta ideoidaan yhteisöllistä kaupunkikeidasta

4.2.2016 klo 7.33

S-ryhmä haastoi ideanikkarit, start up -yritykset, opiskelijat ja tutkijat ideoimaan ja visioimaan uudistuvaa Keran aluetta Espoossa. Kilpailun finaaliin valituissa neljässä ehdotuksessa korostuvat erityisesti kiertotalous ja yhteisöllisyys.

Finalistiehdotuksissa pohditaan ratkaisuja kuinka S-ryhmän vanha teollisuusalue muutetaan eläväksi, innostavaksi ja vetovoimaiseksi osaksi kaupunkia. Tarkoituksena on ideoida muutosta sen eri vaiheissa: miten muutoksesta saadaan mielenkiintoinen ja millaisia palveluja alueella voisi toteuttaa heti lähtötilanteesta Keran alueen vision toteutumiseen? 

Kilpailuun osallistui 22 innovatiivista ideaa, joiden joukosta tuomaristo valitsi jatkoon neljä seuraavaa ehdotusta:

Co-Op City, BM-Architects, WSP, suunnittelija Päivi Raivio ja Setlementtiasunnot Oy

”Tulevaisuuden kaupunkialueiden rakentaminen alkaa julkisesta tilasta, ei rakennuksista. Julkinen kaupunkitila antaa vauhtia identiteetin kehittymiselle, taloudellisille toiminnoille sekä sosiaaliselle kanssakäymiselle. Keran keskuspuisto on osuuskuntakaupungin vihreä sydän.”

Tuomariston mukaan tämän ehdotuksen vahvuuksia ovat kiertotalouskonseptit, ryhmärakennushankkeet, yhteinen kehitystyö ja yhteisöllinen asuminen. Tuomaristo oli erityisen vaikuttunut ehdotuksen kiertotalouteen liittyvistä monipuolisista mahdollisuuksista.

Kera Era, Studio Puisto ja Hukkatila

”Uusi Kera muodostuu kolmesta rinnakkaisskenaariosta, jotka ammentavat pohjoismaisten kaupunkien haasteista ja potentiaalista. Tiivistettynä nämä skenaariot ovat: hyvinvointi, superlokaali vs. superglobaali ja jaetut resurssit. Asuinalueen määrittävät asukkaat, ei rakennettu ympäristö.”

Tuomaristo kiittää tämän ehdotuksen yleistä laatua ja kilpailun kriteerien erinomaista täyttämistä. Suunnittelutiimi on paneutunut syvällisesti tulevien asukkaiden tarpeisiin. Konkreettiset esimerkit yhteistyöverkostoista ja yhteydet Keran meneillään oleviin hankkeisiin lisäsivät ehdotuksen vakuuttavuutta.

Kera Lane , Ramboll, HAMK ja Rudus

”Kera Lane kehittää väliaikaiskäytön haasteista ja materiaalikierrätyksestä kestävän menestystarinan muuntaen Keran alueen vähitellen ainutlaatuiseksi ja viehättäväksi asuinalueeksi. Ehdotuksen ydin on alkumetreiltä lähtien Kera Lane -keskuskatu.”

Ehdotuksessa hyödynnetään olemassa olevia rakennuksia alueen muuntautumisen eri vaiheissa. Tuomaristo piti erityisesti ehdotuksen perusteellisista kierrätys- ja kiertotalousratkaisuista, sillä alueelta syntyvä jätemäärä on merkittävä. Lisäksi tuomaristo arvosti vuodenaikojen huomioimista tulevien asukkaiden näkökulmasta.

Urban Incubator , LPR, GAIA ja Elomatic

”Eloisa kaupunki voi syntyä urbaanista evoluutiosta, jossa vanha teollisuusalue muuntuu uuden liiketoiminnan, kulttuurin ja arvostetun asumisen keskukseksi. Kuinka tätä kehitystä sitten voi vauhdittaa? Urban Incubator -hautomokonsepti on ohittamaton tekijä älykaupunkien kehittämisessä.”

Ehdotus esittää konkreettisen idean nykyisten rakennusten väliaikaiskäytöstä uuden liiketoiminnan, esimerkiksi lähiruokatuotannon, hautomona. Ehdotus ankkuroituu pääkaupunkiseudun startup-ekosysteemiin, ja siihen sisältyy laaja-alaisia kehitysmahdollisuuksia sekä merkittävää vientipotentiaalia varsinkin kuluttajamarkkinoiden cleantech-alalla.

Jokainen ehdotus saa noin 30 000 euroa jatkokehitysrahaa ideoilleen. Uuden Keran voittajaehdotus valitaan kesäkuussa.

Lue lisää:

http://nordicbuiltcities.org/thechallenge/

http://www.hs.fi/kaupunki/a1449469126354

http://www.hs.fi/kaupunki/a1379556585694

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/jattivarasto-kierratetaan-urbaaniksi-asuinalueeksi/NERvggYc?fb_comment_id=782145065230911_782163555229062

Lisätietoja:

Raija Rinta-Erkkilä, projektin vetäjä, SOK Kiinteistötoiminnot, +358 10 768 2210

Taustaa:

Keran alueen ideointikilpailu on osa The Nordic Built Cities Challengea, joka koostuu kuudesta paikallisesta kilpailusta Pohjoismaissa. Kilpailu on osa Nordic Built Cities -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää ja esitellä pohjoismaisia innovatiivisia kaupunkiratkaisuja sekä edistää niiden vientiä.

Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen Nordic Innovation on valinnut Keran alueen ainoana Suomesta mukaan kilpailuun. Kilpailussa on mukana viisi muuta pohjoismaista hanketta. Nordic Built Cities on yksi ministerineuvoston lippulaivahankkeista.

Keran kaupunkikeidas