Teit meistä kauniin

Henkilöt junaraiteiden äärellä (kuvakaappaus elokuvasta)
Suomi 2016
Ohjaaja: Tuukka Temonen
Pääosissa: Roope Salminen, Mimosa Willamo, Iiro Panula, Tatu Sinisalo, Teppo Manner, Laura Malmivaara, Tommi Taurula, Lorenz Backman, Olga Temonen, Lotta Backlund
Kesto 1 h 51 min
K12

1990-luvun alussa teini-ikäiset Toni, Sipe ja Antti perustavat Heinolassa punk-bändi Apulannan, jonka basistiksi värvätään amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy. Mandyn vaihto-oppilasvuoden päättyessä pahamaineinen Tuukka nappaa Apulannan treeneissä ensimmäistä kertaa elämässään basson käteensä, ja loppu onkin historiaa. Samaan aikaan kun Suomea koettelee paha talouslama Apulannan pojat kokevat nuoruuden kasvukivut, elämän raadollisuuden sekä ensirakkauden kipeät haavat. Kaiken tuon alla Apulanta vahvistuu vahvistumistaan ja rikkoo lopulta tiensä koko kansan tietoisuuteen.

Esityksessä vieraana ohjaaja, Apulanta-yhtyeen ex-basisti Tuukka Temonen.


Suomi100-logo
Elokuva on osa Suomen tarina elokuvan kertomana -sarjaa, joka kuuluu Suomi100-juhlavuoden ohjelmaan. Sarja tuo valkokankaalle itsenäisen Suomen tärkeitä ja kiinnostavia tapahtumia ja ilmiöitä kotimaisten elokuvahelmien kautta. Elokuvien lisäksi luvassa on monipuolista oheisohjelmaa esitysten yhteydessä sekä kirjastoissa. Katso tarkka ohjelma www.espoo.fi/suomentarina.

Tiedot ja sijainti

Aika

ma 16.10.2017 klo 19.00 - 20.55

Paikka

Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

Järjestäjä

Espoon kulttuurikeskus

Hinta

Vapaa pääsy