Kuluttajaturvallisuusvalvonnan tarkoituksena on kuluttajan suojaaminen kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden aiheuttamilta vaaroilta. Tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle.
Kuluttajaturvallisuusvalvonta on osa ympäristöterveydenhuoltoa. Palveluiden (esimerkiksi uimahallit, uimarannat, leikkikentät, laskettelurinteet) turvallisuutta valvovat pääasiassa kunnat, käytännössä yleensä terveystarkastajat. Kulutustavaroiden turvallisuutta valvoo pääasiassa Tukes. Viranomaisten tarkastukset ovat käytännössä pistokokeenomaisia. Kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaiset eivät ennakolta tarkasta tai hyväksy palveluita tai tuotteita.
Kuluttajaturvallisuuslainsäädännön mukaan ensisijainen vastuu tavaroiden ja palvelujen turvallisuudesta on elinkeinonharjoittajalla (valmistaja, maahantuoja, myyjä tai palvelun tuottaja) tai muulla palveluntarjoajalla (esimerkiksi kunta tai seurakunta). Elinkeinonharjoittajalla ja muulla palvelun tarjoajalla on oltava riittävät ja oikeat tiedot kulutustavarasta ja kuluttajapalveluksesta sekä niihin liittyvistä riskeistä. Palveluiden tarjoajien on myös toimittava huolellisesti ja varmistettava, ettei palvelun käyttämisestä aiheudu vaaraa kuluttajille tai lähistöllä oleville henkilöille.
Lisätietoja kuluttajaturvallisuusasioissa:
terveystarkastaja Leena Pyyhkälä p. 09 816 30274
etunimi.sukunimi@espoo.fi