Kuntoutus Espoon sairaalassa

Espoon sairaalassa hoidon periaatteena on potilaan omatoimisuuden tukeminen kuntouttavan työotteen avulla. Kuntouttavassa työotteessa potilasta kannustetaan tekemään itse mahdollisimman paljon niitä asioita, joita hän pystyy tekemään. Potilas saa apua niihin asioihin, joita hän ei pysty tekemään.

Potilaan kuntoutus käynnistetään mahdollisimman pian sairaalaan tulon jälkeen. Potilaan toimintakyky ja omatoimisuus paranevat tai pysyvät yllä, kun hän saa osallistua päivittäisiin toimintoihin omien voimavarojensa mukaan sairaalassa olonsa aikana.

Monipuoliset kuntoutusmahdollisuudet

Sairaalan henkilökunta ja potilas tekevät yhdessä yksilöllisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman ja asettavat kuntoutumisen edistämiselle konkreettiset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan päivittäin.

Potilaan aktiivisen ajan tavoite on kuusi tuntia päivässä. Aktiiviseksi ajaksi katsotaan lähes kaikki se aika, jonka potilas viettää poissa sängyssä, esimerkiksi itse suoritetut aamutoimet ja ruokailu pöydän ääressä. Espoon sairaalassa on erilliset ruokailutilat, joihin kaikki ateriat tarjoillaan. Potilaat ruokailevat omassa huoneessaan vain poikkeustapauksissa.

Potilasta kannustetaan liikkeelle, siirtymään yhteisiin tiloihin viettämään aikaa, hyödyntämään osaston kuntoutustiloja ja osallistumaan ohjattuun toimintaan.

Sairaalassa on paljon toimintamahdollisuuksia, jotka tukevat kuntoutumista. Osastoilla on kuntoilulaitteita ja pelikonsoleilla pelattavia kuntouttavia pelejä, ja sairaalan katetulla sisäpihalla on hyvä ulkoilla.

Kuntoutus on kaikkien yhteinen asia

Kaikkea kuntoutusta ohjaavat potilaan tarpeet ja yhdessä sovitut tavoitteet. Sairaalassa oloaikana potilas itse sekä jokainen ammattilainen työskentelee kotiutumisen edellytysten saavuttamiseksi.

Ohjatun kuntoutuksen painopiste on ryhmäkuntoutuksessa. Kuntoutusta ohjaavat sekä hoitajat että terapeutit.

Omaisten ja läheisten rooli on tärkeä kuntoutumisen tukemisessa. Sairaalan henkilökunta ohjaa mielellään, miten potilaan kuntoutumista voi tukea.

Kuntoutus jatkuu tarvittaessa kotona

Espoon sairaalassa periaatteena on kotoa kotiin, eli potilas kotiutetaan, kun hänen vointinsa mahdollistaa sen. Kun potilas lähtee kotiin, varmistetaan, että kotiutuminen on turvallista ja että potilas saa tarvittaessa tukea kotona pärjäämiseen.

Kuntoutus jatkuu tarvittaessa potilaan kotona. Kotona kuntoutumista voivat tukea myös kotikuntoutuksen työntekijät ja kotihoidon kuntouttavat lähihoitajat.