Perhevalmennus Espoossa

Onneksi olkoon! Olette saamassa perheenlisäystä! Tietoisuus elämänmuutoksen suuruudesta saattaa aluksi pelottaa teitä, mutta odotusaikana teillä on aikaa valmistautua tulevaan. Ajatusten jakaminen ja puhuminen raskauteen liittyvistä tunteista kumppanin ja läheisten kanssa tukee vanhemmaksi kasvua. Tietoa raskaudesta, synnytyksestä, vauvanhoidosta ja vanhemmuudesta voi kartuttaa myös lukuisten erilaisten lähteiden avulla. Raskauden seurannan lisäksi neuvolan perustehtävänä on auttaa perhettä valmistautumaan vanhemmuuteen. Neuvolassa voi puhua avoimesti omista tuntemuksistaan ja esittää kysymyksiä mieltä askarruttavista asioista. Myös tämä perhevalmennusmateriaali on tarkoitettu teille yhdeksi apuvälineeksi valmistautumisessanne tulevaan.

Raskauden alkupuolisko on jo takana. Alun hämmentävä tunnemyrsky ja mahdollinen raskauspahoinvointi alkaa olla voitettu. Havainnot odottavan äidin kehon muutoksista ovat tehneet odotuksesta yhä todellisemman. Odottavan äidin keho alkaa olla jo melko tukala ja täyteläinen, ja monet vaivat ja kivut saattavat alkaa häiritä olemista. Raskauden jälkipuoliskolla aletaan valmistautua jo pikkuhiljaa synnytykseen ja oman lapsen kohtaamiseen. Viimeiset raskausviikot eivät tahdo kulua millään, kun ajatukset ovat jo tulevassa vauva-ajassa. Odotus huipentuu vauvan syntymään. Tuleva synnytys saattaa herättää monenlaisia tunteita; uteliaisuutta, jännitystä, pelkoakin. Se kuuluu asiaan. Ensisynnyttäjälle synnytyskokemushan on jotain aivan ennen kokematonta ja uutta.

Ensimmäistä lastaan odottaville perheille tarjotaan monitoimijaisesti toteutettua perhevalmennusta. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea vanhemmuuteen kasvua,  vahvistaa vanhempien ja vauvan välistä vuorovaikutusta ja parisuhdetta, mahdollistaa samassa tilanteessa olevien perheiden vertaistuki sekä antaa tietoa raskauden hyvinvointiin, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvistä asioista.

Perhevalmennus muodostuu ryhmätapaamisista ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen. Ryhmien vetäjinä toimii kaupungin eri toimijoita sekä yhteistyökumppaneita.

Ryhmien ajankohdista, kokoontumispaikoista ja ilmoittautumisesta saa lisätietoa omasta neuvolasta.

Ennen synnytystä

  1. Fysioterapia alkuraskaudessa äideille. Ajanvarauksella.
  2. Synnytys ja kivunlievitys sekä vastasyntynyt perheessä; Terveydenhoito: Ajanvaraus terveydenhoitajan kautta.
  3. Parista perheeksi; Seurakunta. Ei erillistä ilmoittautumista.

Virtuaalinen tutustumiskäynti synnytyssairaalaan / HUS

Synnytyksen jälkeen

  1. Fysioterapia jälkitarkastuksen jälkeen äideille ja vauvoille. Ajanvarauksella
  2. Avoimen varhaiskasvatuksen vauvaperhetoiminta
    Perhevalmennus jatkuu synnytyksen jälkeen osana avoimen varhaiskasvatuksen vauvaperhetoimintaa avoimissa päiväkodeissa ja asukaspuistoissa. Kaikki vauvaperheet ovat tervetulleita! Vauvaperhetapaamisten tarkemmat ajankohdat löytyvät jokaisen yksikön omalta sivulta perhevalmennuslinkin alta.
    Asukaspuistot
    Avoimet päiväkodit
  3. Perhevalmennus varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä vauvan kehityksestä
     

Raskausajan muutokset ja synnytykseen valmistautuminen

Miten hoidan vauvaani?

Vauvaperheen elämää

Perhevalmennus varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä vauvan kehityksestä