Hymy - hyvinvointimuotoilua parhaimmillaan

2.4.2012 Kristiina Kariniemi-Örmälä, ohjelmapäällikkö

Huhtikuun ihanuudessa on vaikea enää edes muistaa sitä marraskuista aamua, jolloin valo on kokonaan kadonnut. Pimeydessä miettii, mahtavatkohan silmäni olla auki vai kiinni, mutta koska seisoo jo sateessa, kylkiluissa kostea tuuli ja narun toisessa päässä märältä haiseva koira, voi päätellä olevansa uuden työpäivän alussa ja siis hereillä. Sellaisena hetkenä voi ihan itse päättää, millainen ihminen ja työkaveri olen tänään. Lyönkö hynttyyt yhteen synkkyyden kanssa vai käännänkö marraskuulle selkäni ja katson toiseen suuntaan? Päätän harjoitella hyvinvointimuotoilua, muotoilen kasvoilleni hymyn.

Kumma juttu tuo ihmisten välinen vuorovaikutus: hymyyn saa yleensä vastaukseksi hymyn! Eskari-ikäisen hymy saa keinovalon tuntumaan auringolta, ja murrosikäisen vino ”Mutsi oot niin rasittava” -hymy vasta lämmittääkin. Ihan kuin se litimärkä koirakin hymyilisi ruokakuppinsa äärestä. Kun kotiovi sulkeutuu, hyvinvointidesign on tehnyt tehtävänsä: asenne tähänkin päivään on myönteinen. Kiva sujahtaa päivän aikatauluihin ja verkostoihin!

Koko väestön hyvinvointia ja terveyttä ei ihan hymyllä edistetä - vai edistetäänkö sittenkin? Negatiivinen asenne estää paitsi hyvinvointia, myös terveyttä, sen meille väestötutkimukset ovat osoittaneet. Kysymys on siis yhtä vakava kuin merkittävä: miten asenteita muutetaan? Miten Sinä hallitset asenteitasi vai johtaako Asenne sinua?

Tämä on kiperä kysymys myös Kasteen (2012–2015) uuden ohjelmakauden alkaessa, kun tavoitteena ovat ihmisten välisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä paremmat palvelut koko kansakunnalle. Klikkaa mua, niin pääset selville mitä Etelä-Suomen Kasteessa on meneillään. Ajankohtaista-nurkasta löydät esitykset asenteiden vaikutuksesta hyvinvointiin ja terveyteen sekä palvelumuotoilun syvimmän olemuksen. Alueellisen johtoryhmän strategiatyöskentelypäivässä haaste päätettiin ottaa vastaan. Meidän ei tarvitse etsiä koko ajan uusia näkymiä, vaan meidän täytyy nähdä tämä vanha uudella tavalla, toisenlaisten linssien läpi. Tahdotko Sinäkin lisätä hyvinvointia ja kaventaa terveyseroja? Sen voit itse päättää.  Aina on varaa tehdä paremmin, kysehän on asenteesta!

Kirjoittaja on Etelä-Suomen Kaste-hankkeen ohjelmapäällikkö.

Kommentit (1 kommenttia)
olli
3. huhtikuuta 2012 10.47
Kaunis kiitos Kristiina aivan upeasta blogijutusta. Siinä on oivallisesti löydetty Kasteen syvin olemus, henki ja viesti.


 

 

Kommentit tulevat näkyviin viiveellä. Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa.