Showcase Clubin verkkokauppa tähtää ulkomaille YritysEspoon saattelemana

26.2.2016 klo 15.16

Espoolainen Showcase Club -verkkokauppa tarjoaa vaihtoehdon massatuotteille ja auttaa kuluttajia löytämään ainutlaatuisia tavaroita. Christel Isbergin ja Jonna Hyvärisen yrittäjäpolulla apuna olivat myös YritysEspoon palvelut.

Christel Isberg perusti ensimmäisen oman yrityksensä vuonna 2011. Omassa firmassaan hän toimi ura- ja rekrytointikonsulttina. Yrittäjätiellä oli myös Jonna Hyvärinen, joka tarjosi firmansa kautta vuodesta 2012 lähtien assistenttipalveluja yrityksille ja yksityisille henkilöille. Yrityspuolella Christelin ja Jonnan tiet kohtasivat keväällä 2015 Espoossa, kun he päättivät perustaa yhteisen firman, jonka missiona oli tuoda taide ja design lähemmäksi jokaista kuluttajaa. Syntyi Showcase Club Oy, jonka verkkokauppa Showcase Room tarjoaa vaihtoehdon massatuotteille ja auttaa kuluttajia löytämään ainutlaatuisia tauluja, asusteita, koruja ja huonekaluja joko itselleen tai lahjaksi.

”Samalla autamme paikallisia lahjakkuuksia saamaan näkyvyyttä. Autamme heitä oman osaamisensa myymisessä ja markkinoinnissa. Huomasin jo vuonna 2012, ettei netin kautta löydy tietoa, miten opiskelijatöitä voisi ostaa. Itseäni ei ole ikinä kiinnostanut peruskauppojen huonekalut tai taulut ja minulle on aina ollut vaikeaa löytää itselleni sopivia vaatteita kaupasta”, Isberg valaisee.

Hän tutustui Hyvärisen kanssa 2013 yrittäjäverkoston kautta, ja tuolloin he tekivät yhteistyötä omien firmojensa kautta. Alussa he jakoivat huoneen InnoOmniassa, ennen kuin Isberg siirtyi Innopoliin. Siinä vaiheessa molemmat olivat jo havainneet, että kaikilla yksinyrittäjillä on sama ongelma. Itsensä myyminen ei ole tehokasta.

YritysEspoo apuna

”Saimme yritysneuvojalta myös vinkin Kasvu Open -kilpailusta, johon haimme ja pääsimme mukaan yhtenä yrityksenä kymmenestä pk-seudun osakilpailuun. Kilpailun ansiosta saimme vahvistusta liikeideallemme ja yhteistyökumppaneita myös jatkoon”, kertoo Isberg.

Isbergille jäi erittäin positiiviset kokemukset YritysEspoon palveluista. Varsinkin palvelujen henkilökohtaisuudesta oli erinomaisen paljon hyötyä. Henkilökohtainen yritysneuvonta oli erittäin konkreettinen ja hyödyllinen. He olivat kuitenkin luomassa vähän erilaista konseptia, joten valmista mallia ei ollut. He saivat yritysneuvojalta paljon kontakteja ja käytännön neuvoja.

Tavoitteena ulkomaat

Showcase Roomin verkkokauppa on ollut auki syyskuun lopusta 2015 alkaen. Vaikka kohdemarkkina onkin aluksi Suomessa, tavoitteena ovat myös ulkomaan markkinat. ”Haluamme määrätietoisesti laajentua ulkomaille. Tietysti verkkokauppahan on jo lähtökohtaisesti globaali. Verkkokaupankäynti kasvaa. Useimmat suomalaiset ostavat tällä hetkellä ulkomaisista verkkokaupoista, mutta näemme, että uudella suomalaisella konseptilla on ehdottomasti kysyntää”, Isberg sanoo innoissaan.

Kansainvälistyvä yritys on kuitenkin lähtökohtaisesti espoolainen. Verkkokaupan takaa löytyvät Hyvärinen ja Isberg kantavatkin ylpeänä espoolaisuutta mukanaan. Isberg toteaa, että Espoo on tuttavallinen ja helposti lähestyttävä. Vaikka heidän kauppansa toimii verkossa, he haluavat myös Showcase Clubissa olla kasvollisia toimijoita. ”Espoolla on selkeästi samanlainen ote”, Isberg summaa.

Teksti: Ville Kormilainen / Kuva: Mikaela Holmberg

Lue koko juttu BusinessEspoo-lehdestä

www.showcaseroom.fi