Palvelukeskukset

Palvelukeskus on alueen ikäihmisten kohtaamispaikka, jossa voit ruokailla, viettää aikaa, harrastaa sekä osallistua erilaisiin tapahtumiin. Myös lukuisat eläkeläis- ja seniorijärjestöt järjestävät toimintaa palvelukeskuksissa.

Tietoa palveluista ja toiminnasta

Palvelukeskusten ilmoitustaululla ja infopisteessä on tietoa senioreille suunnatuista tapahtumista ja toiminnasta. Kävijöiden käytössä on tietokone, ja useimmissa palvelukeskuksissa saa myös opastusta sen käyttöön. Omahoitopisteessä voit esimerkiksi mitata verenpaineesi.

Ryhmätoiminta

Palvelukeskuksissa järjestetään monenlaista ryhmätoimintaa. Monet ryhmistä ovat avoimia kaikille, hyvinvointiryhmiin  ilmoittaudutaan ennakkoon. Ryhmätoiminta löytyy kunkin palvelukeskuksen viikko-ohjelmasta.

Vapaaehtoiseksi palvelukeskukseen

Vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa palvelukeskusten arkea. Vapaaehtoiset muun muassa ohjaavat erilaisia harraste- ja peliryhmiä ja osallistuvat yhteisten tapahtumien järjestämiseen. Jos haluat toimia vapaaehtoisena, ota yhteyttä palvelukeskukseen tai käy tutustumassa vapaaehtoistehtäviin Espoon vapaaehtoisverkoston sivuilla.

Palvelukeskusten tilojen käyttö

Palvelukeskusten tiloja voivat varata ensisijaisesti seniori- ja eläkeläisjärjestöt omaan yleishyödylliseen toimintaansa. Muut käyttäjät voivat vuokrata tiloja sopimuksen mukaan. Tiloja voi tiedustella palvelukeskusten virikeohjaajilta tai toimistosta. Yhteystiedot ovat kunkin palvelukeskuksen sivulla.
 
Tervetuloa mukaan toimintaan!