Espoon työväenopisto antaa korkeatasoisia ja monipuolisia koulutuspalveluja tasapuolisesti Espoon eri alueiden väestö- ja kieliryhmille. Kurssien ja luentojen lisäksi järjestetämme avoimen yliopiston ja ikäihmisten yliopiston kursseja sekä perhekursseja.
Visio
Espoon kaupungin työväenopisto on Suomen pedagogisesti arvostetuin kansainvälinen vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä.
Työväenopisto on espoolainen, monikulttuurinen, kaksikielinen opetus- ja kohtaamispaikka.
-
Luomme mahdollisuudet omaehtoiseen oppimiseen sekä osallistumisen, olemisen ja tekemisen iloon.
-
Edistämme erilaisuuden ja moniarvoisuuden ymmärtämistä.
-
Arvostamme perinteitä ja luomme uutta kulttuuria.
Espoon työväenopiston toimintaa ohjaavat periaatteet
-
ihminen ensin
-
oppiminen on suuri mahdollisuus
-
yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Vapaa sivistystyö
Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. (laki vapaasta sivistystyöstä 632/98)