Leppävaaran aluekeskus

Mäkkylän opistotalo

Aluekeskus toimii Mäkkylässä, noin kilometrin päässä Sellon kauppakeskuksesta. Alakerrassa on kolme luokkaa ja auditorio. Opetustarjonnassa on mm. taidetta, musiikkia, kieliä, sisustusta ja yhteiskunnallisia aineita sekä Ikäihmisten yliopiston luentosarjoja. 

Talossa työskentelee vahtimestari ja toimintakeskusvastaava. Viidennessä kerroksessa toimivat asiakaspalvelukeskus ja opiston hallinto sekä ainetiimeistä koti ja vapaa-aika, käden taidot sekä yhteiskunta ja aktiivinen kansalaisuus.

Leppävaaran alueen vilkkain kurssipaikka on Ruusutorpan koulu, jossa työväenopistolla on oma ATK-luokka ja  tekstiililuokka. Koulupäivän jälkeen ja viikonloppuisin opetusta järjestetään myös koulun luokkatiloissa. Siellä kokoontuu iltaisin noin 30 kurssia. Opetustarjonta kattaa opiston koko ainealuekirjon. Talossa työskentelee iltaisin työväenopiston vahtimestari.

Leppävaarassa voi myös harrastaa kutomista ja käydä opetuskeittiön ruoanvalmistuskursseilla. Karatalossa on liikunnan lisäksi kieli- ja taidekursseja.

Opetuspaikat

ALMA, Leppävaaran monikulttuurinen toimintakeskus Läkkisepänkuja 3 A, 3. krs, 02650 Espoo
Karatalo Kotkatie 4, 02620 Espoo
Kelloseppäkoulu Vanha maantie 11, 02650 Espoo
Kilon koulu Aspelininkuja 10, 02630 Espoo
Kilonpuiston koulu Kilonpuisto 5, 02610 Espoo
Kudonta-asema, Leppävaara Ajurinkatu 2, 02650 Espoo
Laaksolahden monitoimitalo Lähdepurontie 2, 02720 Espoo
Leppävaaran aluekeskus, Mäkkylä Adjutantinkatu 1, 02650 Espoo
Leppävaaran koulu Veräjäpellonkatu 4, 02600 Espoo
Leppävaaran lukio Veräjäpellonkatu 10, 02600 Espoo
Leppävaaran palvelutalo Armas Launiksen katu 9, 02650 Espoo
Leppävaaran nuorisotila Veräjäpellonkatu 6, 02650 Espoo
Leppävaaran uimahalli Veräjäpellonkatu 15, 02600 Espoo
Lintumetsän koulu Lintumetsäntie 10, 02660 Espoo
Lähderannan koulu Lähdesuoni 4, 02720 Espoo
Opetuskeittiö, Leppävaara Ajurinkatu 2, 02650 Espoo
Perkkaan asukaspuisto Majurinpolku 3, 02600 Espoo
Ruusutorpan koulu Leppävaarankatu 24, 02600 Espoo
Sellon kirjasto Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo
Viherlaakson kirjasto Viherlaaksontori, 02710 Espoo
Viherlaakson koulu Lukionahde 1, 02710 Espoo
Villa Elfvik Elfvikintie 4, 02600 Espoo

Parkkipaikkatiedote 29.4.2013
Kestävän kehityksen strategian mukaisesti Espoon kaupunki ja työväenopisto kannustavat kaikkia käyttämään kursseille tullessaan julkisia kulkuneuvoja, opetuspaikkojen lähialueilla pysäköintimahdollisuudet ovat rajalliset. Työväenopisto ei vastaa pysäköintivirhemaksuista.
Julkaistu 15.12.2011 klo 14.55 , päivitetty 22.3.2013 klo 8.57

Aihealue:
  • Aikuiskoulutus, 
  • Kansalaisopistot, 
  • Työväenopistot, 
  • Opetus
Alue:
  • Leppävaara, 
  • Lintuvaara, 
  • Kilo, 
  • Sepänkylä, 
  • Karakallio, 
  • Laaksolahti, 
  • Viherlaakso, 
  • Lippajärvi, 
  • Suur-Leppävaara