Mankkaan koulu

koulun kuvaMankkaan koulun toiminta perustuu itsenäisiin luokka-asteosastoihin. Koulun vahvuus on monipuolinen perusopetus. Koulutyötä toteutetaan projektityöskentelyn ja kaksoistuntien avulla.

Koulussa on luokka-astekohtainen matemaattis-luonnontieteellinen painotuslinja. Koulu järjestää Etelä-Tapiolan lukion kanssa vuosittain Espoon 6.- luokkalaisille Matikkamestari kilpailun. 

Suomea edustava Mankkaan koulun 8M-luokka voitti pohjoismaisen Nordic Math Class Competition-kilpailun kansainvälisen finaalin Tukholmassa 6.6.2012 matikkalogo

                               

Painotusluokan info Mankkaan koulun ruokasalissa 9.1. klo 18.00-19.30.

Pääsykoe koululla 25.1. alkaen klo 9.00

Uutiset

RSS
  • Espoon kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen nuoren töihin kesäsetelillä 01.05 - 30.09.2013 välisenä aikana. Työpäiviä on oltava vähintään 10 ja työtunteja vähintään 50.
    Kesäseteli on tarkoitettu kaikille vuosina 1995 - 1997 syntyneille espoolaisille nuorille.

Julkaistu 13.1.2012 klo 9.45 , päivitetty 26.11.2012 klo 8.50

Aihealue:
  • Koulut, 
  • Painotettu opetus, 
  • Opetus
Kohderyhmä:
  • Koululaiset ja opiskelijat, 
  • Lapset ja perheet, 
  • Maahanmuuttajat, 
  • Muuttajat, 
  • Nuoret, 
  • Perheet, 
  • Rakentajat, 
  • Vammaiset